Helteinen ja laajalti aurinkoinen sää jatkuu viikonloppuna, mutta sade- ja ukkoskuurot yleistyvät pohjoisesta alkaen, kertoo Ilmatieteen laitos.
Perjantaina lämpötilan ennustetaan nousevan monin paikoin yli 30 asteeseen.
Lauantaina ja sunnuntaina 30 asteen ylitykset ovat mahdollisia etenkin maan keskivaiheilla ja maan itäosassa. Lapissa on yleisesti hieman muuta maata viileämpää.
Kuuman ja kostean ilman vuoksi myös yöt ovat varsin lämpimiä.
Perjantain aikana maan pohjoisosassa kehittyy ukkoskuuroja. Etenkin Etelä-Lapissa kuuroihin voi liittyä vaarallisen voimakkaita ukkospuuskia. Joitain kuuroja esiintyy todennäköisesti myös maan itäosassa, missä melko voimakkaat ukkospuuskat ovat niin ikään mahdollisia.
Yksittäisiä sade- ja ukkoskuuroja voi lisäksi syntyä etelä- ja länsirannikoiden tuntumassa, mutta yleiskuvaltaan perjantai on maan etelä- ja keskiosassa aurinkoinen.
Myös lauantaina sade- ja ukkoskuuroja esiintyy varsinkin Lapissa. Sunnuntaina kuurojen todennäköisyys kasvaa Länsi-Suomessa selvästi.
– Sunnuntai on epävakainen suuressa osassa maata. Itä-Suomessa tukala helle näyttää kuitenkin jatkuvan keskeytyksettä, kun sunnuntaikin on enimmäkseen poutapäivä, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Heikki Sinisalo sanoo tiedotteessa.
Tämänhetkisen ennusteen mukaan myös ensi viikko on Suomessa edelleen laajalti helteinen mutta myös epävakainen.