Saamelaiskäräjälaki kaatui valiokunnassa

Valiokunnan mukaan esityksen käsittely olisi vaatinut enemmän aikaa.
Saamelaisten kansallispäivää vietettiin Helsingissä 6. helmikuuta 2023. LEHTIKUVA / ANTTI HÄMÄLÄINEN
Saamelaisten kansallispäivää vietettiin Helsingissä 6. helmikuuta 2023. LEHTIKUVA / ANTTI HÄMÄLÄINEN

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mietintö saamelaiskäräjälain uudistamisesta ei enää ehdi valmiiksi tällä istuntokaudella.

– Valiokunta pitää valitettavana, että esityksen käsittelylle eduskunnassa on valtioneuvoston toimesta varattu sen merkittävyyteen nähden niukasti aikaa.

– Valiokunta joutuu toteamaan esityksen asianmukaisen käsittelyn valiokunnassa edellyttävän edelleen valtiopäivillä vielä käytettävissä olevaa aikaa olennaisesti pidempää ajanjaksoa.

– Valiokunnalla ei siten ole aikataulusyistä edellytyksiä laatia asiasta asianmukaista mietintöä, valiokunta toteaa tiedotteessa.

Perustuslakivaliokunta pitää tärkeänä, että seuraava hallitus antaa välittömästi ensi vaalikauden alussa uuden esityksen asiassa.

Henri Vanhasen mukaan maailman muutos tarjoaa Suomelle myös kilpailuedun.
Perussuomalaiset ovat Markku Jokisipilän mukaan osoittaneet, että tiukka maahanmuuttopolitiikka puhuttelee monia äänestäjiä.
Entinen ulkoministeri toivoo kokoomusedustajan olevan oikeassa.
Mainos