Kuluva huhtikuu on ollut poikkeuksellisen vähäsateinen, Foreca kertoo.
Kuivimmat alueet yltävät Etelä-Lapista kohti keskistä Suomea ja toisaalta niitä löytyy myös eteläisestä Suomesta.
– Useilla havaintoasemilla alkukuun sademäärä on ollut pyöreä nolla, eli taivaalta ei ole tullut yhtään sadetta maahan saakka. Tällaisia havaintoasemia löytyy esimerkiksi Hämeenlinnasta, Jokioisilta, Kouvolasta sekä Virolahdesta. Useilla havaintoasemilla Uudellamaalla kuluvan huhtikuun sademäärä on alle yhden millimetrin, Forecan meteorologi Markus Mäntykannas kertoo blogissa.
Kuluvan huhtikuun vähäsateisen sään taustalla piilee Mäntykannaan mukaan pitkäkestoinen korkeapaineen alue, joka on parkkeerannut pohjoiseen Eurooppaan. Matalapaineet sateineen ovat joutuneet kurvaamaan kohti keskistä Eurooppaa. Tämä asetelma näyttäisi hänen mukaansa pitävän pintansa vastaisuudessakin.
– Kuiva sää on nostanut katupölypitoisuuksia ja heikentänyt ilmanlaatua useilla havaintoasemilla. Hiljalleen myös siitepölyn määrä on kohoamaan päin, joten nämä molemmat tekijät voivat aiheuttaa liudan hengitystieoireita lähitulevaisuudessa.
Hengitysilmaan ajautunut katupöly sisältää runsaasti terveydelle haitallisia hiukkasia. Katupöly on suurilta osin hienoksi murskautunutta hiekoitushiekkaa ja tiesuolaa, mutta mukana voi olla myös ajoneuvoista irronneita metalleja tai renkaiden kumihiukkasia. Katupöly sisältää tämän lisäksi kasvijäänteitä, bakteereita ja homeita.
Kuiva ja aurinkoinen korkeapainesää on suosinut katupölypitoisuuksien kasvamista kaupunkiympäristöissä, mikä onkin johtanut ilmanlaadun heikkenemiseen eri puolilla eteläistä ja keskistä Suomea. Kuluvalla viikolla ilmanlaatu on ollut huono tai jopa erittäin huono useilla mittauspisteillä. Tämä on voinut aiheuttaa monille epätavallisen voimakkaita ärsytysoireita.
Tyypillisiä katupölyn aiheuttamia oireita ovat hengenahdistus, kuivalta tuntuva kurkku, yskä, silmien kirvely, nenän vuotaminen, liman eritys ja hengitysteiden vinkuminen.
Mäntykannaan mukaan sateet helpottaisivat tilannetta, mutta niitä ei ennusteissa näy. Tulevan 10 vuorokauden sadekertymäennuste on eurooppalaisen säämallin ECMWF:n mukaan suuressa osassa maata alle yhden millimetrin.
– Korkeapaine dominoi Pohjois-Euroopan säätä ennusteissa pitkälle huhtikuun puolivälin yli. Sään yleiskuva jatkuu pääosin aurinkoisena ja kuivana. Luonnollista helpotusta ärhäkkään katupölytilanteeseen ei siis ole näköpiirissä.
Hän muistuttaa, että ilmassa leijuva katupöly ei ole ainoa tekijä, joka aiheuttaa oireita kansalaisille.
– Riesana on myös siitepöly, ja pitoisuuksien on ennustettu kasvavan päivä päivältä.
Tyypillisesti tähän aikaan vuodesta Suomessa kukkivat leppä ja pähkinäpensas. Erityisesti lepän siitepölypitoisuuden on ennustettu lähiaikoina kasvavan ja vähitellen siitepölyä on ilmassa myös maan pohjoisosassa.
Sitten kun koivu aikanaan aloittaa kotoperäiset kukintansa Suomen kamaralla, voi keväästä muodostua erittäin tukala allergikoille. Koivun ennustetaan kukkivan Pohjois-Suomea lukuun ottamatta runsaasti, eli siitepölypitoisuudet voivat säästä riippuen hetkellisesti olla hyvinkin runsaita, Mäntykannas toteaa.
Kuluva huhtikuu on ollut paikoin jopa poikkeuksellisen vähäsateinen. Tämä on voinut aiheuttaa osalle erilaisia hengitystieoireita, koska ilmassa on nyt runsaasti katupölyä. https://t.co/eQzjTdrZAy #forecasuomi #huhtikuu #sää #siitepöly #katupöly #allergia
— Foreca Suomi (@forecasuomi) April 13, 2023





