Sää jatkuu vaihtelevana, edessä liukkaita kelejä

Lämpötila vaihtelee tulevina päivinä pakkasesta suojasäähän.
Aamuliikennettä Ruoholahdessa Helsingissä 24. tammikuuta 2024. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Aamuliikennettä Ruoholahdessa Helsingissä 24. tammikuuta 2024. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Sää on loppuviikolla vaihtelevaa. Sääpalvelu Forecan mukaan lämpötilat sahaavat vuoroin lauhoissa ja vuoroin kylmemmissä lukemissa, lisäksi liikkeellä on ajoittain sateita.

Keskiviikkona lunta ja räntää sataa etenkin lounaassa, etelässä ja lännessä, viikonloppuna lunta tulee pohjoisempanakin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Sydäntalvi etenee nyt enimmäkseen lauhassa säässä, vaikka hetkeksi kireä pakkanen palaa ainakin maan pohjoisosaan. Korkeapaineen selänne vahvistuu Suomeen torstaiksi ja perjantaiksi, mutta jo viikonloppuna puhaltavat jälleen lauhat tuulet. Ensi viikon alussa sää jatkuu edelleen ajankohtaan nähden lauhana. Edessä on siis liukkaita kelejä, kun lämpötila vaihtelee pakkasesta suojasäähän ja välillä jään päälle sataa lunta tai vettä, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala blogissa.

Lunta on satanut viime aikoina paikoin runsaasti, vaikka alkuviikolla osassa maata sateita on tullut myös vetenä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Puolangalla Kainuussa Paljakan säähavaintoasemalla lumensyvyys käväisi jo tiistaina illalla ja keskiviikon vastaisena yönä tasan metrissä, mutta ehti painua kasaan parin senttimetrin verran keskiviikkoaamun virallisiin kello kahdeksan havaintoihin mennessä. Maanantaiaamuna siellä oli lunta vasta 77 senttimetriä, Latvala kertoo.

Puolangan Kotilan havaintoasemalla lunta on ollut keskiviikkona enimmillään 93 senttimetriä ja Ristijärvellä 87, Suomussalmella 86, Kittilässä 85 ja Enontekiöllä 80 senttimetriä.

 

Viikonlopun sää on vuodenaikaan nähden lämmintä.
Terminen kevät saattoi alkaa etelässä jo helmikuussa.
Mainos