Ruotsalainen kansanpuolue (RKP) julkaisi tiistaina vaaliohjelmansa tuleviin alue- ja kuntavaaleihin.
Ohjelmassaan puolue toivoo, että Suomesta tulisi maailman lapsiystävällisin maa. Puolueen mukaan tämä edellyttää toimivaa koulua, hyvinvoivia opettajia ja kaikille lapsille yhdenvertaisia onnistumisen mahdollisuuksia. Konkreettisina toimenpiteinä puolue esittää esimerkiksi toisen kansalliskielen (suomi tai ruotsi) oppimisen aloittamista jo varhaiskasvatuksessa, vapaaehtoisten tarjoaman läksyavun järjestämistä ja oppilashuollon tehostamista.
RKP esittää myös panostuksia asukkaiden hyvinvointiin parantamalla esimerkiksi liikunta-, urheilu- ja kulttuuripalveluita. Puolue haluaa panostaa toimiviin nuorisopalveluihin ja lisätä kuntien yhteistyötä yksityisen ja kolmannen sektorin välillä. RKP haluaa myös saada asukkaat paremmin mukaan kuntien päätöksentekoon.
Vaaliohjelmassaan RKP haluaa pitää myös kunta- ja kiinteistöverot ”kohtuullisella tasolla”. Puolue haluaa huolehtia kuntien elinvoimasta varmistamalla, että työnhakijat ja työnantajat löytävät toisensa kuntarajojen ylitse. RKP ehdottaa myös anonyymin rekrytoinnin käyttöönottoa kuntasektorilla.
Vaaliohjelmassa tavoitteiksi mainitaan myös ilmasto- ja ympäristöasioihin panostaminen. RKP haluaa kuntien ottavan käyttöön ”ilmastoälykkäitä ratkaisuja” ja luopumaan fossiilisten polttoaineiden käytöstä.
Puolue haluaa myös turvata kaikkien asukkaiden terveys- ja sairaanhoitopalvelut kehittämällä kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyötä. RKP panostaisi myös terveydenhuollon saavutettavuuteen. Sosiaalihuoltoon puolue esittää panostuksia lisäämällä matalan kynnyksen palveluja esimerkiksi väkivallan uhreille ja huolehtimalla riittävästä tukiasuntojen määrästä.
RKP esittää myös maksutonta ehkäisyä alle 25-vuotiaille.
Koko vaaliohjelma on luettavissa täällä.