Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Oli taksvärkki ja kuu oli torpparin aurinko. Tänä päivänä on pankki, pankkivirkailija ja tavallinen palkansaaja. On aika filosofinen kysymys, että onko suomalainen asuntopolitiikka muuttunut aikojen saatossa juurikaan.
– Se on hyvä kysymys. Menisi ehkä enemmän jonkun sosiaalihistorioitsijan asiantuntemuksen piiriin se, mikä selittää nykyistä järjestelmää verrattuna muihin maihin. Fiilis on se, että Suomessa on vahva ajatus siitä, että velka on paha ja toiveena on se, että velka on maksettu pois, ja omistusasunto on oma. Se nähdään äärimmäisenä turvallisuuden ja vapauden tilana, sanoo Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:in johtava tutkija Teemu Lyytikäinen.
Jos vertaamme suomalaista asuntopolitiikka, ja suomalaisen asuntolainakannan sääntelyä länsinaapuriimme on ero huomattava. Ruotsalainen suhtautuminen asuntolainaan poikkeaa hyvin paljon suomalaisten näkemyksestä. Ruotsissa ei välttämättä koeta tarpeelliseksi maksaa lainaa kokonaan pois.
Ruotsalainen systeemi vaikuttaa paljon joustavammalta kuin meikäläinen malli. Lyytikäinen kuitenkin muistuttaa, että asuntolainapolitiikka ja regulaatio on Ruotsissakin kiristyneet.
– Aiemmin Ruotsissa oli lyhennysvapaita lainoja. Nykyään ruotsalaisen lainansaajan pitää lyhentää lainaa alussa aika reilustikin, kunnes lainaa on jäljellä puolet asunnon hinnasta. Sen jälkeen lyhennykset voi lopettaa, Lyytikäinen sanoo.
Suomessa säätely on kuitenkin ollut perinteisesti huomattavasti kireämpää kuin länsinaapurissamme. Erilaisia säätelyn keinoja on ollut tapetilla ja nostettu keskusteluihin jonoksi asti.
– Esimerkiksi valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) asettama työryhmä pohti reagointia korkotasoon nousuun. Raportissa nostettiin toimenpidelistalle sen, että jos velkaantumisesta aiheutuu kotitalouksille ongelmia, niin tulevaisuudessa täytyy varautua siihen, ettei korkotason heilahtelut tuota ongelmia kotitalouksille. Työryhmä suositti lisäsäätelyä ja kiristyksiä asuntolainojen ehtoihin, Lyytikäinen sanoo.
Työryhmä esitti, että velanhoitomenoille tulisi prosentuaalinen katto suhteessa kotitalouden tuloihin. Suomessa Finanssivalvonta on ajanut useaan otteeseen velkakattoa, jossa velan määrälle on katto suhteessa velanhakijan menoihin.
Vaikka Suomessa säätely on ollut perinteisesti tiukempaa kuin Ruotsissa, niin ruotsalaisille ensiasunnon ostajalle lainan saaminen on hankalampaa kuin suomalaisille. Ruotsissa ensiasunnon ostajalta vaaditaan paljon suurempi käsiraha kuin Suomessa. Tutkimusten mukaan tämä vähentää ensiasunnon ostajien määrää selkeästi.
Ruotsissa laina-ajat ovat pidemmät kuin meillä. Kritiikkiä on saanut osakseen muutos, jossa laina-ajan alussa velallisen on pakko lyhentää lainaa varsin kovaa tahtia. Silti ruotsalaisten on helpompi elää lainojensa kanssa kuin suomalaisten, koska alun jälkeen rahaa jää enemmän muuhun kuin asumiskulujen kattamiseen.
Suomen ja Ruotsin asuntomarkkinoissa on eroja, mutta Suomen ei olisi mahdotonta seurata Ruotsin tietä ja vähentää säätelyä, jota perustellaan talouden vakauttamisella.
– Suurin hyöty ei tulisi suurella velalla ensiasunto-ostaville vaan vanhemmille tai alun perin varakkaammille. Joustavampi asuntolainasäätely mahdollistaa kartuttaa varallisuutta esimerkiksi sijoittamalla osakkeisiin tai rahastoihin. Näiden kotitalouksien näkökulmasta Ruotsin malli on hyvä ja taloudenpitoa ja optimointia helpottava järjestelmä, Lyytikäinen sanoo.
Suomalaista mallia perustellaan talouden ennakoitavuuden näkökulmasta. Kansantaloudelle voisi tulla Ruotsin mallissa enemmän ostovoimaa. Yksi perustelu nykyiselle järjestelmälle on poistunut vasta:
– Asuntolainojen korkojen vähennysoikeus verotuksessa on poistunut. Siitä näkökulmasta olisi perusteltua höllentää lainasäätelyä, Teemu Lyytikäinen toteaa.
