Ruotsi osti miljoonilla kruunuilla pullovettä – sitten paljastui karu tosiasia

Kansalaisten hätävaraksi ostetun veden pitäisi mainoksen mukaan säilyä 20 vuotta.
vesihana juomavesi
Yllättävien vesikatkojen varalta on hyvä olla pullovettä. Vesihana Helsingissä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
vesihana juomavesi
Yllättävien vesikatkojen varalta on hyvä olla pullovettä. Vesihana Helsingissä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Ruotsi on satsannut viime vuosina voimakkaasti varautumiseen. Ainakin 20 ruotsalaiskuntaa ja -viranomaista on ostanut yhteensä miljoonilla kruunuilla pullovettä, jonka on luvattu säilyvän 20 vuotta.

Nyt Sveriges Radion P4 Halland -kanava kertoo, että hankitun Istid-nimisen hätävaraveden poikkeuksellisen pitkästä säilyvyysajasta ei ole riittävää tutkimusnäyttöä.

Kanavan uutisten mukaan veden markkinointi nojaa vain yhteen testiin, jossa tutkittiin ”yksittäinen toimistoon unohtunut pullo”. Veden laatu testattiin 16 vuotta vanhasta vesipullosta vuonna 2020.

Asiantuntijat tyrmäävät vedestä tehdyn testin ja sanovat, ettei ole tutkimuksia, jotka osoittaisivat pullotetun veden säilyvän hyvänä vuosikymmeniä.

– Mitään näyttöä ei ole, kiteyttää vesivaratekniikan professori Kenneth Persson Lundin yliopistosta.

Toimittaja, kriisivarautumiseen keskittynyt Outmeals sekä vedentuottaja Premiumwater seisovat tuotteen takana ja sanovat luottavansa tehtyyn testiin, pakkauksen laatuun ja sisäiseen laadunvalvontaan.

Yksi asiakkaista on Hallandin lääninhallitus, joka osti 10000 litraa vettä. Ainakin yhdessä kunnassa aiotaan käynnistää tutkinta paljastusten johdosta. Marksin kunnan väliaikainen ympäristöpäällikkö Agneta Sander kertoo, että Istid-hätävaraveden kyseenalainen 20 vuoden säilyvyyslupaus tullaan tutkimaan.

Västeråsin ja Surahammarin kunnat ovat ostaneet veden puitesopimuksen kautta Outmeals-yritykseltä. Västeråsin kunnan riskienhallintainsinöörin Johan Ahlströmin mukaan kunnan on ehkä vaadittava ostamansa varautumisveden palauttamista.

LUE MYÖS:
Nämä pitäisi löytyä jokaisesta kodista, selviäisitkö 72 tuntia poikkeusoloissa?

Mainos