Kaksi lumipyryä liikkuu tällä viikolla Suomen yli itään tuoden osaan maata runsaita lumikertymiä, sääpalvelu Foreca kertoo.
Lunta tulee laajalti eri puolilla maata, mutta tiistain ja keskiviikon aikana iskevän ensimmäisen pyryn suurimpia lumikertymiä ennustetaan eteläiseen Suomeen, missä lunta voi tulla paikoin jopa 15–20 senttimetriä. Myös lännen, maan keskiosan ja Perämeren rannikon ennusteissa on monin paikoin yli kymmenen senttimetrin lumikertymiä.
Keskiviikkoaamuna lumisateet liikkuvat hitaasti itään.
– Lunta tulee etenkin Kaakkois-Suomesta maan keskiosaan, Oulun seudulle ja Länsi-Lappiin ulottuvalla alueella. Kaakossa lunta sataa päivän kuluessa jopa 20 senttimetriä, maan keskiosassa ja Perämeren rannikolla monin paikoin yli 10 senttimetriä, Kristian Roine ennustaa Forecan blogissa.
Torstaina sää on heikkotuulista ja pilvistä. Hajanaisia lumisateita voi tulla lähes koko maassa.
– Sademäärät jäävät kuitenkin selvästi pienemmiksi kuin tiistain ja keskiviikon aikana, lähinnä etelässä lunta voi paikoin tulla viitisen senttimetriä. Maan länsiosassa lämpötila vaihtelee nollan molemmin puolin, itärajalla ja Lapissa on pakkasta 10–15 astetta, Roine kertoo.
Perjantaiksi ja lauantaiksi tulossa oleva toinen pyry puolestaan saattaa tuoda maan keskiosaan paikoin jopa 20 senttimetriä lunta. Tässä yhteydessä osa sateista voi olla etelässä ja paikoin idässä vettä tai tihkua.
Lauantaina matalapaine sateineen liikkuu hitaasti itään.
– Lunta pyryttää lauantaina vielä maan itäosassa, Kainuussa ja Koillismaalla. Kaakkois-Suomessa, Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa sataa vettä tai tihkua. Lännessä sää muuttuu poutaisemmaksi. Myös Lapissa sää on enimmäkseen poutaista ja Lapin länsiosassa myös selkeää.
Tämän hetken ennusteen mukaan sää poutaantuu sunnuntaiksi ja selkenee koko maassa.
– Samalla sää pakastuu myös etelässä. Pakkasta on etelässä muutama aste, maan pohjoisosassa noin 10 astetta, Kristian Roine toteaa.
Kaksi lumipyryä iskee Suomeen: Etelään tiistain ja keskiviikon aikana jopa 15–20 senttimetriä lunta – loppuviikolla kovin pyry voi osua maan keskiosaan – Forecan sääuutiset ja blogi https://t.co/FcrDjtiKRR #forecasuomi #sää #lumipyry #lumisade
— Foreca Suomi (@forecasuomi) February 13, 2024