Romanian ilmavoimat ampuivat sunnuntaina alas kolmannen droonin viimeisen kolmen päivän ajalta, koska se oli tunkeutunut Romanian ilmatilaan, kertoo muun muassa Politico.
Romanian puolustusministeriön mukaan kohde ammuttiin alas noin 12 kilometriä Sulinasta koilliseen Romanian aluevesillä.
Romanian presidentti Nicușor Dan syyttää Venäjää ilmatilan loukkauksista ja pitää niitä täysin hyväksymättöminä.
– Valtakunnansyyttäjänviraston suorittaman tutkinnan mukaan perjantaiaamuna alas ammuttu drooni oli Shahed-tyyppinen, jota Venäjän federaatio käyttää hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan, Dan kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
Danin mukaan Venäjän toistuvat ilmatilaloukkaukset ovat vakava uhka.
– On täysin hyväksymätöntä ja sietämätöntä, että Venäjän federaatio jatkaa Romanian ilmatilan loukkaamista, joka on samalla myös Naton ja Euroopan unionin ilmatilaa. Tällaiset teot ovat täysin hyväksymättömiä, ja suhtaudumme niihin äärimmäisen vakavasti yhdessä liittolaistemme kanssa.
Politicon mukaan Romanian ulkoministeriö on kutsunut Venäjän suurlähettilään puhutteluun toistuvien ilmatilaloukkausten vuoksi.
O nouă dronă a fost doborâtă în această dimineață, la ora 10:13, de un avion F-16 al Forțelor Aeriene Române, deasupra apelor teritoriale ale României, în zona Sulina–Chilia.
— Nicușor Dan (@NicusorDanRO) July 26, 2026
Îi felicit pe piloții români și pe echipele de la sol pentru profesionalismul, curajul și eficiența cu…