Koronarokotteita Helsingissä helmikuussa 2022. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Rokotesuojan ohittava koronan alamuunnos leviää Suomessa

Epidemiatilanne on THL:n mukaan kuitenkin rauhallinen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tällä hetkellä maailmalla leviää omikronin XBB-alalinja EG.5. Sen osuus koronavirushavainnoista on nousussa myös Suomessa. Epidemiatilanne on kuitenkin rauhallinen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Suomessa EG.5-muunnos havaittiin ensimmäisen kerran kesäkuun alussa. Sen osuus kaikista havainnoista oli heinäkuussa noin 5 prosenttia, josta se nousi elokuussa noin 27 prosenttiin.

XBB-alalinjojen yhteenlaskettu osuus kaikista havainnoista on 95 prosenttia. XBB-alalinjat kiertävät voimakkaasti aiemmilla rokotteilla aikaansaatua immuniteettia, mikä on edistänyt niiden kykyä aiheuttaa tartuntoja väestössä.

XBB-alalinjat ovat leviämis- ja taudinaiheuttamisominaisuuksiltaan hyvin samankaltaisia. EG.5:ssä ja siitä polveutuvissa muunnoksissa on piikkiproteiinimutaatio, joka edesauttaa viruksen kykyä kiertää immuniteettia. Tämän vuoksi se voi levitä muita ajankohtaisia muunnoksia helpommin. Se ei tämänhetkisen tiedon mukaan aiheuta muita kiertäviä muunnoksia vakavampia oireita.

Maailmalla on raportoitu myös pieniä määriä BA.2.86-muunnosta. Uusi muunnos näkyy jo Ruotsin ja Tanskan potilasnäytteissä sekä Norjan jätevesitutkimuksissa. Sitä seurataan seurataan sen hyvin poikkeuksellisen piikkiproteiinirakenteen vuoksi. BA.2.86-muunnosta ei ole toistaiseksi havaittu Suomessa.

– On todennäköistä, että sitä havaitaan myös Suomessa syksyn aikana. Sen leviämistä on kuitenkin vaikea vielä arvioida, sanoo THL:n erikoistutkija Erika Lindh.

– Koska tutkittujen koronanäytteiden määrä on sekä Suomessa että muualla maailmassa suhteellisen pieni, muunnoksia havaitaan aikaisempaa suuremmalla viiveellä. Tapausmäärien on oltava melko suuria ennen kuin voidaan tehdä päätelmiä yksittäisen muunnoksen epidemiologisesta merkityksestä tai sen aiheuttaman taudin vakavuudesta, Lindh kertoo tiedotteessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)