Ulkopoliittisen Instituutin tutkijaprofessori Mikael Mattlinin mukaan Kiinan kommunistisen puolueen puoluekokouksen päätökset ovat viemässä maan poliittista järjestelmää taaksepäin. Hänen mukaansa puolueen kärkipaikoilta karistettiin nyt viimeisetkin maltilliset rippeet, jotka kannattivat talouspolitiikan osalta vähemmän valtiokeskeistä suuntaa.
– Näkymä on sumuinen ja riskit kasvavat niin talouspolitiikan, poliittisen kehityksen kuin Taiwanin osalta, Mattlin arvioi yhteisöpalvelu Twitterissä.
Viikon kestäneessä puoluekokouksessa siihen osallistuneet yli 2200 delegaattia vahvistivat Financial Timesin mukaan muun muassa puolueen peruskirjaan muutokset, jonka mukaan maan nykyinen presidentti Xi Jinpin on maan historian tärkein johtaja heti kansantasavallan perustaneen ja sitä vuosikymmeniä kuolemaansa saakka johtaneen Mao Zedongin jälkeen. Xin on määrä jatkaa maan johdossa ainakin seuraavat viisi vuotta.
– Xi “kruunattiin” odotusten mukaisesti ja hänen valtansa näyttää nyt jo lähes pidäkkeettömältä, Mattlin katsoo.
Ensivaikutelmat Kiinan puoluekokouksen finalesta: Xi “kruunattiin” odotusten mukaisesti ja hänen valtansa näyttää nyt jo lähes pidäkkeettömältä. Moni oletti/toivoi, että Wang Yangille ja pääministerille olisi löytynyt paikkoja. Viimeisetkin maltillisemmat rippeet karistettiin 1/2 https://t.co/V4gu8gWHmy
— Mikael Mattlin (@Mattlin_M) October 22, 2022