Verkkouutiset

Venäläissotilaita rintaman pohjoisosissa. / Zvezda

Rintamalle värvätään nyt naisvankeja – jos selviät vuoden, pääset vapaaksi

Sinusta tulee vain tykinruokaa, kertoo venäläismedian lähde valistaneensa tuttavaansa vankilassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän puolustusministeriö on aloittanut naisvankien rekrytoinnin rintamalle, jossa he osallistuisivat hyökkäyksiin muun muassa tarkka-ampujina, kertoo riippumaton tutkivan journalismin sivusto IStories.

– Naisille tiettävästi tarjotaan yhden vuoden sopimus kahden kuukauden harjoitusjaksolla, ja jos selviää 12 kuukaudesta saa armahduksen, kommentoi uutista BBC:n toimittaja Francis Scarr.

IStoriesin mukaan vankeja on houkuteltu Leningradin alueella sijaitsevasta naisten rangaistussiirtolasta, jossa puolustusministeriön virkamiehet alkoivat vierailla viime syksynä.

Noin 20-50 naista on tarttunut ehdotukseen, mutta vankilasta ei toistaiseksi ole haettu ketään. Yksi tarkka-ampujaksi lupautunut nainen on ehtinyt myös jo muuttaa mielensä, kun kolmen kuukauden jälkeen mitään ei ollut tapahtunut ja nyt hänellä on istuttavaa jäljellä alle vuosi.

Venäläislähde kertoo yrittäneensä puhelinkeskustelussa saada tuomiota suorittavaa tuttavaansa luopumaan ajatuksesta, mutta naisia houkuttaa kotiinpääsy.

– Sanoin, ymmärrätkö että joudut tulitukseen? Sinusta tulee vain tykinruokaa, lähde kertoo sanoneensa ja todenneensa, että miehetkään eivät selviä sieltä hengissä.

Venäjä on jo pitkään rekrytoinut sotilaita Ukrainaan vankiloista ja rangaistussiirtoloista, mutta IStoriesin mukaan tämä heidän tiedossaan oleva ensimmäinen kerta, jossa värvätään naisvankeja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)