Yli 1,3 miljoonaa Android-pohjaista tv-boksia on päätynyt rikollisten hallitsemaan bottiverkkoon yli 200 maassa.
Japanin poliisi ja joukko tietoturvayhtiöitä ovat nyt onnistuneet häiritsemään XCPE-nimellä tunnettua bottiverkkoa. Operaatioon osallistuivat muun muassa Google, Lumen, Human Security, Plume, Synthient ja TrendAI.
Tapauksesta tekee poikkeuksellisen se, ettei käyttäjän ollut tarvinnut itse ladata haitallista sovellusta tai avata huijauslinkkiä, kertoo brittiläinen teknologiajulkaisu The Register.
Googlen Threat Intelligence Groupin mukaan haitallinen niin sanottu takaovi oli rakennettu suoraan useiden Android-laitteiden ohjelmistoon. Google arvioi, että kiinalainen laitevalmistaja Videostrong Technology oli kehittänyt ja asentanut takaoven tarkoituksellisesti taloudellisen hyödyn saamiseksi.
Videostrong valmistaa Shenzhenissä muun muassa Android-pohjaisia tv-bokseja ja projektoreita. Tv-boksi on televisioon liitettävä pieni laite, jolla tavalliseen televisioon voi saada älytelevision ominaisuuksia, kuten suoratoistopalveluja.
Rikollisille laajat oikeudet
Googlen mukaan yhtiö myi pääsyä saastuneisiin laitteisiin muille toimijoille. Näiden kautta laitteisiin voitiin asentaa lisää haittaohjelmia, käyttää niitä mainospetoksiin ja liittää ne niin sanottuihin residential proxy -verkkoihin.
Käytännössä rikolliset pystyivät tällöin ohjaamaan omaa verkkoliikennettään tavallisten kotitalouksien internetyhteyksien kautta. Laitteen omistaja ei välttämättä huomannut mitään tavallisuudesta poikkeavaa.
Takaovi antoi hyökkääjille huomattavan laajat mahdollisuudet hallita laitetta etänä.
Googlen tutkijat havaitsivat muun muassa mahdollisuuden asentaa sovelluksia salaa, suorittaa komentoja, ottaa kuvakaappauksia, syöttää näppäinkomentoja ja kerätä laitteesta tietoja.
Haittaohjelma pystyi myös kartoittamaan uhrin verkkoa. Google havaitsi operaattorien keränneen muun muassa käyttäjätilien tietoja, laitetietoja, sovellusluetteloita ja järjestelmälokeja.
Haitallinen ohjelmisto oli rakennettu laitteen firmwareen eli laiteohjelmistoon. Googlen mukaan se pystyi asentamaan itsensä uudelleen laitteen käynnistyessä, vaikka käyttäjä olisi yrittänyt poistaa sen.
TrendAI havaitsi kesäkuun alun ja lokakuun alun välisenä aikana yli 3,8 miljoonaa erillistä koti- ja mobiiliverkon IP-osoitetta, jotka olivat yhteydessä operaatioon. Tämä ei tarkoita samaa määrää saastuneita laitteita, mutta kertoo verkoston laajuudesta.
Google on katkaissut yhteistyön Videostrongin kanssa ja estänyt yhtiötä valmistamasta jatkossa laitteita, joihin Googlen sovelluksia esiasennetaan. Google kertoo myös muuttaneensa Android-laitteiden tarkastusmenetelmiään, sillä valmistaja oli onnistunut kiertämään aiempia turvatarkastuksia.
XCPE liittyy samaan rikolliseen toimintaympäristöön kuin aiemmin paljastunut BadBox 2.0 -bottiverkko, johon oli liitetty yli kymmenen miljoonaa tv-boksia ja muuta Android-laitetta.
Vastaavia laitteita on löytynyt myös Suomesta
Riski ei ole suomalaisillekaan teoreettinen.
Traficomin Kyberturvallisuuskeskus kertoi jo kesällä 2025, että Suomen kuluttajamarkkinoilla oli havaittu valmiiksi haittaohjelmalla saastuneita Android-älylaitteita.
Suomessa havaitut tapaukset koskivat muun muassa Android-pohjaisia televisioita, tv-bokseja ja muita kotiverkkoon liitettäviä laitteita. Haittaohjelma tai takaovi on voitu asentaa laitteeseen jo tuotantoketjussa.
Kyberturvallisuuskeskus varoitti erityisesti edullisista ja tuntemattomien valmistajien Android TV -laitteista. Se suosittelee ostamaan laitteita tunnetuilta valmistajilta ja luotettavilta jälleenmyyjiltä sekä tarkistamaan Google Play -kaupasta, että laitteella on Play Protect -sertifiointi.
Suomessa tämänkaltaista haitallista liikennettä on myös havaittu käytännössä. Tämän vuoden maaliskuussa Traficom tiedotti, että kotitalouksien yhteyksiä välityspalvelimina hyödyntävään IPIDEA-verkkoon liittyvät havainnot olivat kasvaneet Suomessa alkuvuoden aikana.
Haitallinen koodi voi Traficomin mukaan olla valmiiksi asennettuna halpoihin Android TV -suoratoistolaitteisiin.
LUE MYÖS:
Käytätkö vanhaa laitetta netissä? Virhe voi tulla kalliiksi