Mari Holopainen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Riita repesi maakuntaverosta – ”Vasemmisto on oikeassa”

Vihreiden kansanedustajan mukaan vihreät kannattavat maakuntaveroa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Mari Holopaisen (vihr.) mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus on sopinut maakuntaverosta osana sote-uudistuksen läpimenoa. Holopaisen mukaan vihreät on samaa mieltä vasemmistoliiton kanssa, ja maakuntaveroa puoltavat myös asiantuntijat.

– (opetusministeri) Jussi Saramo (vas.) ja vasemmisto ovat oikeassa, että alueiden aito itsehallinto on välttämätöntä, Holopainen sanoo yhteisöpalvelu Twitterissä.

Saramon mukaan hallitus on päättänyt, että maakuntavero tulee osana sote-uudistusta tai sotea ei tule lainkaan. Myös kuntaministeri Sirpa Paateron (sd.) mukaan hallitus on päättänyt, että maakuntavero tulee käyttöön. Hänen mukaansa kaikki puolueet ovat olleet linjaamassa asiasta samassa sote-ministeriryhmässä.

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohen mukaan tällaista päätöstä ei ole tehty.

– Ei tällaista linjausta hallitus ole tehnyt, vaan hallitus on tehnyt linjauksia, että maakuntaveroa ja maakuntien monialaisuutta tarkastellaan yhdessä ja linjataan erikseen. Mutta ei siitä ole päätöksiä, että maakuntavero tulisi, hän kertoi aiemmin Verkkouutisille.

Lohen mukaan maakuntaveroon liittyy parlamentaarisen maakuntaverokomitean selvityksen mukaan suuria ongelmia, sillä käytännössä eri maakuntien veroasteet eriytyisivät hyvin voimakkaasti. Keskustan reunaehdon mukaan kokonaisveroaste ei saisi nousta, eikä maakuntaveroa aiemmin kannattaneen Lohen mielestä veroa nyt kannata tuoda Suomeen kovin herkästi.

– Siihen liittyy niin paljon ongelmia, että en näe realismia sen etenemiseen näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa.

Lohi kertoi perjantaina Ilta-Sanomille että eroa voisi olla jopa 11 prosenttiyksikköä. Tämän torjuminen taas edellyttäisi hänen mukaansa niin voimakasta tasausjärjelmää, ettei rahoitusmalli enää vastaisi tarkoitustaan. Hänen mukaansa asiasta voidaan kuitenkin linjata siinä vaiheessa, kun laajat maakunnan tehtävät otetaan käyttöön.

– Uskon, että keskustassa on aika laaja ja yhtenäinen tämän suuntainen näkemys asiasta.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen vahvisti perjantaina Verkkouutisille tämän olevan myös puolueen kanta. Hänen mukaansa Lohen  kommentteihin ei ole lisättävää.

– Jos tai kun hyvinvointialueiden tehtävät laajenevat aidosti monialaisiksi maakunniksi, niin sitten ruvetaan etenemään siinä (maakuntaverossa), Kurvinen sanoi.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)