Venäjän kasvava riippuvuus kiinalaisesta teknologiasta huolestuttaa maan johtajia, arvioi yhdysvaltalaisen Global Cyber Strategiesin johtaja Justin Sherman Svenska Dagbladetille. Maiden tiivistyvä yhteistyö ja Venäjän halu esiintyä suurvaltana tekevät aiheesta kuitenkin venäläisittäin herkän.
– Venäjällä on pakkomielle siitä, että se nähdään globaalina valtana, mutta riippuvuus kiinalaisesta teknologiasta heikentää tätä kuvaa, Sherman sanoo.
Kiina on Venäjän merkittävimpiä kauppakumppaneita, ja kiinalainen teknologia hallitsee Venäjän markkinoita läntisen yhtiöiden vetäydyttyä maasta. Kiinalaisten matkapuhelimien markkinaosuus on Venäjällä nyt jopa 79 prosenttia, ja yli 90 prosenttia Venäjällä myytävistä puolijohteista on Kiinasta.
– Venäläiset sirut ovat surkeita. Puolijohteiden puutteesta johtuen eräässä vaiheessa jääkaapeista revittiin mikrosirut irti ja niitä käytettiin ohjuksissa, Sherman kuvailee.
Venäjä on kuitenkin tehnyt aitoja harppauksia etenkin ohjelmistoinnin saralla, Sherman kertoo. Maa on myös panostanut tekoälyyn, esimerkiksi aseteknologiassa. Venäjän pitkäaikaisena tavoitteena on ollut riippumattomuus läntisestä teknologiasta, ja tässä Vladimir Putinin hallinto on osin onnistunut.
– Kreml on saavuttanut osan tavoitteistaan. Mutta he eivät varsinaisesti hypi ilosta, sillä kyse on ollut vaihtoehtojen puutteesta, Sherman toteaa, viitaten Venäjän ja lännen välien kiristymiseen.
Venäläisistä teollisuusraporteista käy myös ilmi huoli kasvavasta Kiina-riippuvuudesta. Aiheesta ei kuitenkaan tehdä suurta numeroa, sillä Venäjällä ei yksinkertaisesti ole varaa valittaa, Sherman sanoo.





