Riikka Purra: SDP ei pysty sanomaan yhtäkään vaikeaa säästökohdetta

Valtiovarainministeri huomauttaa Antti Lindtmanin vastustaneen lähes kaikkia sopeutustoimia.
SDP:n listalta löytyi myös menolisäyksiä. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
SDP:n listalta löytyi myös menolisäyksiä. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin esittelemää sopeutuslistaa.

Osa sen sisältämistä toimista osoittautui menolisäyksiksi.

– Huomionarvoisinta tässä ei mielestäni ole se, että kokonaissumma jää huomattavan kauas vaaditusta, tai että mukana on jopa menolisäyksiä. Vaan se, että Lindtman ei vieläkään kykene sanomaan yhtä ainutta vaikeaa tai epämieluista säästökohdetta, Riikka Purra kirjoittaa X:ssä.

– Hän on vastustanut tällä kaudella jokaista eikä selvästi kantti ole parempi tulevallekaan, Purra jatkaa.

Taloustieteilijä Juha Tervala kuvaili Lindtmanin listaa ”varsin ylimalkaiseksi”. SDP:n esittämät suorat sopeutustoimet ovat arviolta alle kaksi miljardia euroa. Muiden toimien vaikuttavuutta on vaikea arvioida ja osa niistä ei ole sopeutustoimia vaan rakenteellisia uudistuksia.

Poimintoja videosisällöistämme

– Lista on varsin ylimalkainen kannanotto. Siinä on pari selkeää menovähennystä ja veronkorotusta, ja niiden lisäksi asioita, jotka eivät kuulu suorien menoleikkausten tai veronkorotusten piiriin, Tervala sanoi Verkkouutisille.

Listalla mainittiin muun muassa yhteisöveroalennuksen peruminen, suurituloisten veroalen peruminen ja Kelan tukien leikkaukset. Suoria sopeutustoimia oli noin 1,9 miljardin euron verran.

SDP:n listalla on toisaalta myös toimia, jotka eivät ole säästöjä. Erään kokonaisuuden muodostavat puolustusinvestoinnit.

Ne ovat julkisten menojen lisäyksiä. Julkisen puolen henkilöstön palkitseminen tarkoittaa pikemminkin menojen lisäystä.

– Sitä ei hyvällä tahdollakaan voi laskea sopeutukseksi, Tervala sanoi.

LUE MYÖS:
Taloustieteilijä tyrmää Antti Lindtmanin listan – ”Ylimalkainen kannanotto” (VU 17.5.2026)

Noora Fagerström ihmettelee Antti Lindtmanin suunnitelmaa perua hallituksen veronalennus.
Länsi-Uudenmaan aluehallituksen puheenjohtajan mukaan vaikuttajaviestintään ei pitäisi käyttää rahaa palvelujen kustannuksella.
Suomessa on professorin mukaan "itäeurooppalainen oikeuskulttuuri", joka on yksilön sijaan hallinnon puolella.
Mainos