Valkoisen talon päätös kutsua Venäjän presidentti Vladimir Putin Floridassa joulukuussa järjestettävään G20-kokoukseen herättää vastustusta myös republikaanien sisällä. Politico uutisoi useamman presidentti Donald Trumpin puoluetoverin allekirjoittaneen Putinin kutsun perumista vaativan avoimen kirjeen perjantaina.
– Presidentti Putin kantaa yksin vastuun Venäjän Ukrainaa vastaan käynnistämästä täysimittaisesta hyökkäyssodasta. Hänen osallistumisensa Yhdysvalloissa järjestettävään G20-huippukokoukseen herättää vakavaa huolta siitä, että hallintoa, joka jatkaa päivittäin hyökkäyksiä ukrainalaisia siviilikohteita vastaan, legitimoidaan ja normalisoidaan, ryhmä demokraatti- ja republikaanisenaattoreita kirjoittaa kirjeessä.
Useiden lähteiden mukaan Putinin Venäjä on Iranin sodassa lisäksi auttanut iranilaisia välittämällä satelliittitietoja yhdysvaltalaisten liikkeistä, lainsäätäjät muistuttavat.
Kirjeessä vaaditaan paitsi Putinin ja muun Venäjän valtuuskunnan kutsujen perumista myös Venäjään kohdistuvan poliittisen ja taloudellisen painostuksen lisäämistä.
Republikaaneista kirjeen ovat allekirjoittaneet muun muassa puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Roger Wicker ja entinen enemmistöjohtaja Mitch McConnell.
Valkoinen talo ei vielä ole kommentoinut senaattoreiden kirjettä, eikä Kreml toistaiseksi ole vahvistanut Putinin osallistumista Miamin huippukokoukseen.