Tapasin Nigel Faragen ensimmäistä kertaa vuonna 2009 Brysselissä. Olin vastavalittu Euroopan Parlamentin jäsen. Hän tarvitsi vahvistuksia ryhmäänsä ja minusta tuli sellainen, muutamassa kuukaudessa olin parlamenttiryhmämme ( EFD) työvaliokunnan puheenjohtaja. Ilman tuota kokemusta tuskin olisin pystynyt sanoittamaan eurokriisiä ja tukipaketti- kritiikkiä tavalla, joka osaltaan mahdollisti Jytkyn vuonna 2011.
Faragen elämäntehtävänä oli irrottaa Britannia Euroopan unionista. Tämä toteutui Brexitin myötä 2016, jonka pääarkkitehti Farage oli. Juhannus 2016 oli ikimuistoinen. Kuuntelin kesämökillä Brexit- kansanäänestyksen tuloslaskennan etenemistä ja aamuyöstä shokki kiiri pitkin Eurooppaa; leave-äänet voittavat. Siinä oli Suomen ulko- ja Eurooppa- ministerille kommentoitavaa. Kieli keskellä suuta.
Jonkin aikaa näytti siltä, että vanhat puoluerakenteet onnistuvat selviämään Brexitin aiheuttamasta shokista. Korona- pandemia ja pitkään ja hallitsemattomasti jatkunut laiton maahanmuutto yhdistettynä Brexit- irtautumisen huonoin hoitoon vei konservatiivihallituksen kannatuksen syöksyyn ja moraaliseen konkurssiin. Hedelmät korjasi vuoden 2024 Parlamenttivaaleissa työväenpuolue, joka sai tukevan enemmistön parlamenttiin, vaikka sen oma kannatus ei juuri noussut.
Brittien vaalijärjestelmä, yhden miehen vaalipiirit, suosivat perinteisiä puolueita ja uusien yrittäjien on vaikea saada paikkoja, vaikka kannatus nousisi huomattaviin lukemiin. Tämä on nyt murtumassa sekä oikealta että vasemmalta. Perinteinen brittipolitiikan kolmas puolue, liberaalidemokraatit on myös piristynyt ja sai runsaasti lisäpaikkoja, mutta sovinnaisesta puolueesta, jota kutsutaan konservatiivien huonoksi omatunnoksi ei ole vallanpitäjäksi. Sen edustajat ovat sekä päteviä että mukavia, mutta se ei politiikassa riitä.
Vasemmalla vihreät nousevat työväenpuolueen kustannuksella ja entinen puheenjohtaja Jeremy Corbyn virittelee omaa puoluetta saatuaan potkut työväenpuolueesta. Gallupeissa konservatiivit, vihreät ja työväenpuolue kieppuvat kaikki 15-20 prosentin lukemissa. Gallup-kärki Reform UK , puolen tusinan kansanedustajan puolue, rynnii päälle 30 prosentin lukemissa.
Miksi?
Konservatiivien uskottavuus on kerta kaikkiaan romahtanut. Tämä koskee sekä politiikan sisältöä että henkilöitä. Puolueella ei ole toimintakykyistä johtoa eikä kunnon ohjelmaa. Työväenpuolue lupasi paljon, mutta tuloksia ei tule. Etenkin sekä laillisen että laittoman maahanmuuton ilmeiset epäkohdat ovat vastausta vaille. Energian ja elinkustannusten hintojen nousu sekä terveydenhuollon kriisi syövät kannatusta.
Politiikassa pääsee alkuun kritisoimalla muita, mutta pitkälle vasta, kun oma suunnitelma. Sitä Farage ja Reform UK nyt työstävät. Vanhojen puolueiden ja median nauru on loppunut. Sen lisäksi näyttää siltä, että äänestäjät näyttävät haluavan antaa Reformille mahdollisuuden yrittää.
Puolueella on jo 250 000 jäsentä. Se mahdollistaa puolueorganisaation taloudellisen kehittämisen. Puolueella on myös merkittäviä yksityisiä rahoittajia. Puolue on hankkinut Millbank-Towerista hulppeat tilat, jossa on myös mahdollisuus tuottaa omia video-ohjelmia. Puolue kasvaa kaikkialla, eniten työväenpuolueen valta-alueilla, joissa Brexit- äänet olivat enemmistössä. Reform saa kannatusta sekä oikealta että vasemmalta. Kasvukipuja ja skandaalinpoikasia on joka viikko, mutta karavaani kulkee eteenpäin.
Viime viikon budjettikäsittelyssä Reform UK esitti oman polkunsa eteenpäin ja tehosti viestiään ostamalla useista lehdistä kokonaisen aukeaman, jossa toisella sivulla oli Nigel Faragen kuva ja toisella sivulla puolueen kannat budjettiin. Veto aiheutti ansaittua huomiota. Puolue pystyy nyt saamaan viestinsä läpi – jopa rahalla.
Yleisradioyhtiö BBC:n kompurointi on myös taivaan lahja Reformille. Puolue on pitkään ja toistuvasti kritisoinut BBC:tä puolueellisuudesta ja meneillään olevan skandaali lyö vettä myllyyn. Viime vuosina voimakkaasti suosiotaan lisännyt GB News on muodostumassa Reform UK:n äänitorveksi. Kysymys ei ole enää siitä saako viestiä läpi vaan, mikä viesti on.
Jos tekee politiikkaa samalla tavalla kuin muut ja odottaa eri lopputulosta pettyy väistämättä. Nigel Farage tekee nyt toisin. Hän kokoaa paitsi puoluetta, juurruttaa sitä paikallistasolle ja hakee asiantuntijoita myös puolueen ulkopuolelta. Ministereiksi ei ole tulossa, jos se aika koittaa, pelkästään puolueen kansanedustajia vaan täsmärekrytointeja puolueen tavoitteiden kannattajilta, bisneksestä ja akateemisesta maailmasta.
Kasvavat uudet poliittiset liikkeet kohtaavat hallintaan liittyviä vaikeuksia. Monissa liemissä keitetty Nigel Farage ei kaihda taisteluja, eikä pelaa varman päälle. Hän on myös taloudellisesti riippumaton, eikä tarvitse politiikkaa elääkseen. Mies muistaa ystävänsä sekä läheltä että kaukaa.
Nigel Farage voi olla Iso Britannian seuraava pääministeri. Minkälaista on hänen ulko- ja turvallisuuspolitiikkansa? Sitä kannattaa Suomessa jo miettiä. Puhtaalta pöydältä.
