Rautatiealan unioni poliittiseen lakkoon

Lakko toteutuu 12.-13. helmikuuta.
Viimeksi rautateillä lakkoiltiin 2. helmikuuta. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER
Viimeksi rautateillä lakkoiltiin 2. helmikuuta. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

RAU kertoo päättäneensä järjestää poliittisen lakon, koska Petteri Orpon (kok.) hallitus jatkaa edelleen työelämän heikennysten valmistelua.

Lakon vuoksi veturinkuljettajat eivät tule töihin 12.2. kello 00.00–23.59 alkaviin työvuoroihin VR-Yhtymä Oy:ssä, North Rail Oy:ssä ja Fenniarail Oy:ssä.

Liikenneohjaajat eivät tule töihin 12.2. kello 18.59– 13.2. kello 18.59 alkaviin työvuoroihin Fintraffic Raide Oy:ssa.

Lakon vaikutukset ovat merkittäviä junaliikenteeseen. RAU:n työehtosopimuksen alaiset tehtävät, kuten veturinkuljettajat ja liikenneohjaajat, ovat merkittävässä roolissa raideliikenteessä. VR-Yhtymä, Fintraffic Raide, Fenniarail ja North Rail tiedottavat, mitkä junat peruuntuvat.

RAU:n mukaan on valitettavaa, että tällaisiin toimiin joudutaan ryhtymään ja sanoo pahoittelevansa aiheutuvaa haittaa.

Areenahankkeelle päätettiin kehysriihessä 2025 myöntää 35 miljoonan euron ehdollinen rahoitus.
Sofia Vikmanin mukaan positiiviset talousuutiset valavat uskoa kotitalouksiin.
Mainos