Rattijuoppojen määrä väheni yllättäen rankasti

Poliisitarkastajan mukaan tieliikenteen onnettomuudet yleensä lisääntyvät heinäkuussa.
Poliisi pitää puhallusratsiaa Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Poliisi pitää puhallusratsiaa Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Poliisitarkastaja Heikki Kallion mukaan heinäkuussa on tapahtunut perinteisesti eniten rattijuopumuksista johtuvia loukkaantumisia ja kuolemia.

Hän on jakanut sosiaalisen median kanava X:ssä Tilastokeskuksen tilaston.

– #Poliisi puhallutti viime kuussa noin 63 000 ”autoilijaa”, joista #rattijuopumus’epäilyjä kirjattiin 1574 kpl.

– Ennakkotietojen perusteella näyttää siltä, että heinäkuussa olisi tapahtunut vain yksi (viime vuonna 8) kuolemaan johtanut tapaus, jossa mukana oli rattijuoppo, Kallio sanoo.

Myös rattijuoppojen aiheuttamien loukkaantumiseen johtaneiden kolareiden/ulosajojen määrä väheni ennakkotietojen mukaan ollen nyt 27, kun viime vuoden heinäkuussa niitä tapahtui 53.

Palavien soihtujen ja vastaavien käyttö kisakatsomossa on laitonta.
Kameran välähdys ei tarkoita välitöntä yhteydenottoa.
Poliisi muistuttaa, ettei se soita videopuheluita kansalaisille.
Mainos