Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL kerää liikenteenlaskennalla tietoa raskaan liikenteen ajoneuvojen kansallisuuksista Suomen teillä. Vuorokauden kestävä laskenta suoritetaan 10. syyskuuta –11. syyskuuta kymmenessä eri mittauspisteessä. SKAL kertoo asiasta tiedotteessa.
Laskentapisteet sijaitsevat Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Keski-Suomessa, Pirkanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Etelä-Lapissa, Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Sisä-Suomessa ja Itä-Uudellamaalla.
SKALin vuorokauden laskentajaksolla kokoama tieto antaa kattavan kuvan siitä, mikä on ulkomaisen kuljetuskaluston osuus maanteiden liikennevirrasta. Nyt suoritettava liikennelaskenta on järjestyksessään viides. Aiemmat laskennat on suoritettu vuosina 2010, 2012, 2017 ja 2021.
Aiemmissa laskennoissa on havaittu, että kuljetuskalusto Suomen teillä on kansainvälistynyt tasaisesti. Vuonna 2010 ulkomaisten kuorma-autojen osuus oli noin seitsemän prosenttia, kun taas vuoden 2021 laskennassa jo noin 13 prosenttia Suomen tiestöllä kulkevista raskaan tavaraliikenteen ajoneuvoista oli rekisteröity Suomen ulkopuolelle.
Suomeen rekisteröityjen ja ulkomaisen kuljetuskaluston suhteellinen osuus on itsessään tärkeä tieto. Se muodostaa yhden osan Suomen huoltovarmuuden tilannekuvasta ja kertoo toisaalta suomalaisten yritysten kilpailukyvystä ja markkinaosuudesta.
– Koska tietoa ei muutoin ole kattavasti saatavilla, tarttuu SKAL toimeen jo viidettä kertaa ja tuottaa itse tämän tilastotiedon päätöksenteon vaikutusarvioita tukemaan, kertoo SKALin johtaja Petri Murto tiedotteessa.
SKAL tiedottaa liikenteenlaskennan tuloksista laskennan päätyttyä 11.syyskuuta. Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita seuraamaan laskentaa. Laskentapisteille on mahdollista sopia asiantuntijahaastatteluja.