Mitä pimeämmiksi illat syksyn myötä muuttuvat, sitä tärkeämpää on muistaa heijastimen käyttö.
Pimeys voi laskeutua yllättävän nopeasti.
– Lenkille on tärkeää varustautua heijastimin, heijastinvaljain tai heijastinliivein, vaikka alkumatkasta olisikin vielä valoisaa, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen sanoo tiedotteessa.
Liikenteessä on tärkeää muistaa, että näkeminen ja näkyminen ovat eri asioita.
– Jalankulkija kokee usein valheellista turvallisuudentuntua nähdessään lähestyvän auton valot tai kulkiessaan katuvaloilla valaistua väylää. Koska ympärillä tuntuu olevan paljon valoa, jalankulkija ajattelee helposti, että myös hänet havaitaan.
Tilanne on täysin erilainen auton tuulilasin takaa. Kuljettajan mahdollisuudet havaita ilman heijastinta kulkeva jalankulkija ovat todella huonot riippumatta siitä, onko tieosuudella valaistus vai ei. Heijastimeton jalankulkija häviää helposti esimerkiksi erilaisten mainosvalojen sekaan. Tumma vaatetus sekä sade ja märkä asfaltti heikentävät havaittavuutta entisestään.
Myös autolla liikuttaessa on syytä muistaa heijastin, sillä heti autosta noustessa kuljettajasta ja matkustajista tulee jalankulkijoita. Tarve poistua autosta saattaa tulla paitsi määränpäässä ja taukopaikoilla, myös yllättäen esimerkiksi auton hajottua tai onnettomuuspaikalle saavuttaessa.
– Autossa tulisi aina olla heijastinliivit kuljettajalle sekä kaikille matkustajille. Lisäksi mukana kannattaa pitää toimivaa tasku- tai otsalamppua, Vesalainen muistuttaa.
Ajoneuvojen kuljettajien pitää huomioida, että haasteellisissa olosuhteissa sopiva tilannenopeus on monessa tapauksessa selvästi nopeusrajoitusta alempi. Omia havainnointimahdollisuuksia pystyy parantamaan pitämällä tuulilasi – tai mopolla ja moottoripyörällä liikuttaessa – kypärän visiiri puhtaana niin sisä- kuin ulkopuolelta. Lisäksi on tärkeää huolehtia, että ajovalot sekä pyyhkijänsulat ovat kunnossa ja tuulilasinpesunestesäiliö täynnä.