Ihmisiä ostoksilla Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Sitran raportti: Lähivuodet ovat levottomia ja sotaisia

Vaikuttavat isot kehityskulut alleviivaavat raportin mukaan tarvetta siirtyä reagoimisesta tavoitteelliseen toimintaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vuosi 2026 ja myös seuraavat vuodet tämän jälkeen ovat protektionismin ja sotien aikaa. Näin arvioi Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra uudessa raportissaan. Rauhattomuus ja murros koskevat myös Suomen kansainvälistä roolia seuraavan vuosikymmenen aikana.

Sitran Megatrendit 2026 -selvityksen ytimessä on ajatus uudesta yhteiskuntasopimuksesta – lupauksesta, joka kantaa Suomea muuttuneessa maailmassa, myös tulevaisuudessa.

– Nykyinen maailmantilanne sekä Suomen tulevaisuuteen vaikuttavat isot kehityskulut alleviivaavat tarvetta siirtyä reagoimisesta tavoitteelliseen toimintaan, jossa yhteiskuntaa uudistetaan määrätietoisesti tulevaisuuden muutokset kestäväksi, Sitran yliasiamies Atte Jääskeläinen sanoo tiedotteessa.

Sitran mukaan lähitulevaisuudessa Suomen on varauduttava etenkin näihin neljään kehityskulkuun: maailmanjärjestyksen murrokseen, tekoälyn tuomiin muutoksiin, väestön ikärakenteen muutokseen sekä ympäristökriisiin.

Megatrendeissä huomio kiinnittyy usein ongelmiin, mutta ne pitävät sisällään myös mahdollisuuksia. Selvityksen mukaan Suomella on hyvät edellytykset rakentaa vahva tulevaisuus, jos uudistuksia tehdään määrätietoisesti kaikilla yhteiskunnan tasoilla ja muutosten reunaehdot huomioiden. Reunaehtoja ovat muun muassa planetaariset rajat, väestörakenne, resurssien saatavuus ja Suomen maantieteellinen sijainti.

Megatrendit 2026 -selvityksen mukaan Suomen on reagoitava ja varauduttava etenkin näihin neljään kehityskulkuun:

  1. Suuntana pitkäikäisten yhteiskunta. Tarvitaan ylisukupolvista oikeudenmukaisuutta, aktiiviseen vanhuuteen ja sukupolvien väliseen yhteiseloon panostamista sekä monimuotoisuuden näkemistä voimavarana.
  2. Maailmanjärjestyksen murros mittaa demokratian voiman. Demokratia vaatii nyt sitoutumista sen puolustamiseen ja uudistamiseen. Mahdollisuuksia löytyy muun muassa demokratiainnovaatioista ja kestävien informaatioympäristöjen rakentamisesta.
  3. Ympäristökriisi pakottaa sopeutumaan ja uudistumaan. On lisättävä – eikä heikennettävä – luonnon elinvoimaa. On myös sopeuduttava siihen, mikä on jo tapahtunut.
  4. Tekoäly mullistaa yhteiskunnan perustaa. Voimme muun muassa parantaa tuottavuutta ja tuoda kilpailuetua, mutta tekoälyn käyttöönotto on tehtävä vastuullisesti ja näkemyksellisesti.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)