Rakennusalalla näkyy piristymisen merkkejä, ilmenee Stark Suomen rakennusalan ammattilaisille teettämästä kyselystä.
Kyselyyn vastasi lähes 3 000 alan ammattilaista. Heistä 40,5 prosenttia kertoo näkevänsä jo merkkejä käänteestä parempaan suuntaan.
Positiivisia merkkejä havainneet ammattilaiset kertovat kyselyn avovastauksissa, että tarjouspyyntöjä, tilauksia ja kyselyjä tulee aiempaa enemmän. Lisäksi jäissä olleita kohteita ja hankkeita on käynnistetty. Korjausrakentamisessa, toimitiloissa ja infran rakentamisessa vastaajat näkevät piristymisen merkkejä.
Vastaajista 23 prosenttia kertoo uusien hankkeiden määrän kasvaneen viimeisen kuuden kuukauden aikana. Vastaajista 43 prosentin mielestä muutosta niissä ei ole tapahtunut, ja noin kolmannes sanoo aloitettujen hankkeiden määrän laskeneen.
– Aika näyttää, miten tilanne kehittyy, mutta kyselyyn vastanneiden näkemykset luovat uskoa käänteeseen, jota alalla on saatu odottaa turhankin pitkään. Faktahan on, että Suomessa korjausvelka on noussut hälyttävän korkealle tasolle, ja tämän on pakko purkautua jossain vaiheessa, Starkin toimitusjohtaja Harri Päiväniemi sanoo tiedotteessa.
Valtaosa uskoo tilanteen kohenevan
Tulevan puolen vuoden näkymien suhteen ammattilaiset jakautuvat kahteen ryhmään: 47 prosenttia ennakoi, että tilanne pysyy samana ja 48 prosenttia arvioi alan tilanteen paranevan. Seuraavan 12 kuukauden suhteen odotukset ovat jo valoisammat, sillä 77 prosenttia uskoo parempaan tai paljon parempaan kehitykseen.
– Kysyimme samaa asiaa ammattilaisilta myös vuosi sitten. Silloin kaksi kolmasosaa ammattilaisista (66 prosenttia) oli optimistisia ja uskoi käänteen tapahtuvan vuoden 2026 alkuun mennessä. Valitettavasti odotuksia alan käänteestä on jouduttu siirtämään eteenpäin, Päiväniemi toteaa.
Päiväniemen mukaan käännettä parempaan olisi mahdollista vauhdittaa.
– Olemme rakennusalan ammattilaisten kanssa samaa mieltä siitä, että alan elpymistä tukisi kotitalousvähennyksen nosto. Tästähän on nähty hyviä tuloksia Ruotsissa, jossa tilapäinen vastaavan vähennyksen nosto lisäsi remontoinnin määrää 18 prosenttia. Kyselyssämme ammattilaiset nostivat mahdollisuudeksi myös korjausrakentamisen tilapäisen ALV-alennuksen, hän kertoo.
Stark teki yritysasiakkailleen kyselytutkimuksen helmikuussa 2026. Kyselyssä selvitettiin rakennus- ja remontointialalla toimivien ammattilaisten käsityksiä alan näkymistä. Kyselyyn vastasi 2 932 ammattilaista.