Rajut ukkoskuurot iskevät osaan maata

Lämpö, kuivuus ja tuuli lisäävät metsäpalojen riskiä, osassa maassa myös tulvii.
Salamointia Jyväskylässä vuonna 2014. LEHTIKUVA / HARRI KIISKINEN
Salamointia Jyväskylässä vuonna 2014. LEHTIKUVA / HARRI KIISKINEN

Suomi hehkuu keltaisena Ilmatieteen laitoksen varoituskartalla. Lämmin kesäsää aiheuttaa monenlaista vaaraa ukkosesta metsäpaloihin ja tuulesta tulviin. Ainoastaan lappilaiskunissa Enontekiöllä ja Utsjoella ei ole voimassa olevia varoituksia.

Maastopalovaroitus on voimassa suuressa osassa maata pohjoista Lappia ja Koillismaata lukuunottamatta. Vaaraa lisää myös tuuli, jolloin palot leviävät erittäin nopeasti. Avotulen tekeminen on maastopalovaroituksen aikana kielletty.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tuulivaroitus on voimassa Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa, Kainuussa, Kuusamossa, Pudasjärvellä ja Taivalkoskella. Lisäksi merialueilla on voimassa tuulivaroitus Selkämeren pohjoisosassa, Merenkurkussa ja Perämeren eteläosassa, joilla tuuli puhaltaa 11 m/s voimakkuudella. Perämeren pohjoisosassa on voimassa kovan tuulen varoitus lounaistuulen yltäessä 15 m/s voimakkuuteen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Rajuista ukkoskuuroista varoitetaan maan pohjoisosissa. Iltapäivällä ja illalla kehittyy ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s.

Tulvavaroituksia on annettu useille alueille, kuten Rovaniemeltä Sodankylään, Inariin ja Kittilään ulottuvalle alueelle, Koillismaalle, Kymenlaaksoon ja Etelä-Karjalaan. Järvet ja joet voivat tulvia paikoin alavimmille alueille.

Maastopalovaroitus pysyy voimassa suuressa osassa maata myös lähipäivinä.

Viikonlopun sää on vuodenaikaan nähden lämmintä.
Terminen kevät saattoi alkaa etelässä jo helmikuussa.
Mainos