Suomalaiset ovat kitsaita maksamaan pysäköinnistä, ilmenee Spaty ry:n teettämästä valtakunnallisesta kyselytutkimuksesta.
Autoilijoista 37 prosenttia pitää kohtuullisena tuntimaksuna vain 50 sentistä euroon, ja miltei neljäsosa haluaisi maksaa alle 50 senttiä tunnilta pysäköinnistä kaupungin keskustassa arkipäivänä. Lähes kaikki vastanneet autoilijat pitävät kohtuullisena hintana selvästi alle kahta euroa tunnilta. Yli kahden euron tuntihintaa suvaitsee vain joka kymmenes vastaaja.
Spaty edustaa suomalaisia pysäköintialan toimijoita. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Christian Metsäranta sanoo tiedotteessa, että kyselyn tulokset osoittavat, että monet autoilijat ”elävät mielikuvitusmaailmassa”.
– Vuonna 2026 pysäköintiä ei voi enää ajatella ilmaisena palveluna. Parkkipaikat ovat rajallinen resurssi, ja niistä, kuten mistä tahansa muustakin niukasta hyödykkeestä, pitää varautua maksamaan, Metsäranta sanoo.
Vaikka autoilija tienaisi paremmin, ei se kyselyn mukaan tarkoita, että hän olisi automaattisesti halukas maksamaan pysäköinnistä enemmän. Jopa korkeissa tuloluokissa vain selvä vähemmistö pitää yli kahden euron parkkimaksua tunnilta kohtuullisena.
Hyvätuloisimmat kuitenkin hyväksyvät hieman muita useammin ajatuksen korkeammasta parkkimaksusta. Yli 75 000 euroa tienaavien joukossa on muita enemmän niitä, jotka hyväksyvät tuntihinnaksi myös 1–2 euroa.
Muiden tapaan keskituloiset ja hieman varakkaammat (vuositulot 35 001–75 000 euroa) pitävät sopivana tuntihintana 50 sentin ja euron väliä. Vajaa viidesosa heistä (noin 16 %) ajattelee, että 1–1,50 euroa on sopiva tuntihinta. Sen sijaan alle 20 000 euroa ja 20 001–35 000 euroa vuodessa tienaavista yli 1,50 euron tuntimaksun hyväksyy vain harva.
Metsärannan mukaan autoilijoiden olisi hyvä muistaa, että parkkipaikkojen ylläpito tuottaa aina kustannuksia pysäköintialueen omistajalle.
– Pysäköintialueen alla oleva maa ei ole ilmaista, ja parkkipaikkojen kunnossapito tuottaa omistajalle kustannuksia. Maksullisesta pysäköinnistä saaduilla tuloilla huolehditaan parkkialueiden kunnosta.
Maalla autoilija laskee senttinsä tarkimmin
Asuinalue vaikuttaa autoilijoiden näkemyksiin hyväksyttävän pysäköintimaksun suuruudesta. Mitä pienempi ja maaseutumaisempi kunta, sitä useampi kannattaa hyvin pientä, alle 50 sentin tuntimaksua.
Pääkaupunkiseudulla 50 sentistä euroon on suosituin hintakategoria, jonka kannalla on joka neljäs (25 prosenttia) alueen autoilijoista. Joka viides alueen autoilijoista suostuisi pulittamaan parkkeerauksesta 1,50–2 euroa tunnilta.
Turussa, Tampereella ja Oulussa useimmat autoilijat pitävät sopivana tuntihintaa, joka on 50 sentin ja 1,50 euron välillä. Muissa yli 50 000 asukkaan kaupungeissa lähes puolet vastaajista (44 prosenttia) ajattelee, että hinta saisi olla 50 sentin ja euron välillä.
Alle 50 000 asukkaan kaupungeissa seitsemän kymmenestä autoilijasta ajattelee, että euron ylittävä tuntihinta on kohtuuton.
Metsäranta toteaa, että pysäköinnin maksullisuudella on tärkeä rooli kaupungeissa. Se lisää liikenteen sujuvuutta ja varmistaa, että pysäköintipaikkoja on saatavilla niitä tarvitseville.
– Olemme huomanneet, että maksullisilla alueilla pysäköintipaikat jakautuvat tehokkaammin. Maksullisuus myös vähentää pysäköintialueilla ruuhkia. Tämä on erityisen tärkeää kaupunkikeskustoissa, joissa tilaa on rajallisesti.
SPATY ry kartoitti suomalaisten näkemyksiä pysäköintimaksun suuruudesta valtakunnallisella kyselytutkimuksella kesäkuussa. Tutkimusyhtiö Bilendin toteuttamaan sähköiseen kyselyyn vastasi 1 000 Suomessa asuvaa henkilöä, jotka ovat 18–75-vuotiaita. Vastaajista 14 prosenttia eli runsas kymmenesosa vastasi, ettei omista autoa tai asia ei koske heitä. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttia





