Verkkouutiset

Nord Stream 1:n kaasuasema Pohjois-Saksassa. AFP / LEHTIKUVA / ODD ANDERSEN

Pääministerin mukaan putkien vahingoittaminen voi liittyä laajempaan toimintaan

Tilanteen ei arvioida muodostavan sotilaallista uhkaa Suomelle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitus käsitteli keskiviikkona iltakoulussaan ulko- ja turvallisuuspoliittista tilannetta. Sitä ovat kärjistäneet Venäjän liikekannallepano ja Itämeren Nord Stream -kaasuputkien räjähdykset.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi tiedotustilaisuudessa keskustelleensa putkien vuodoista tänään Ruotsin ja Tanskan pääministerien kanssa. Marinin mukaan Suomi on valmis tarjoamaan kaiken asian selvittämisen vaatiman avun.

– Eri maiden viranomaiset tekevät nyt asian osalta tiiviistä yhteistyötä. Yhteistyötä tehdään niin itämeren alueen maiden välillä kuin myös Naton ja EU:n piirissä. Tapahtumat on tutkittava tarkkaan ja vuotojen syyt selvitettävä perusteellisesti, Marin sanoi

Hän luonnehti tilannetta erittäin huolestuttavaksi. Putkien tarkoituksellinen vahingoittaminen ja sabotaasi voi pääministerin mukaan liittyä laajempaan toimintaan Itämeren alueen vakauden horjuttamiseksi ja pelon luomiseksi Eurooppaan.

Hän vakuutti Suomen viranomaisten seuraavan tilannetta tarkasti.

Uhka oli tiedossa

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) totesi omassa puheenvuorossaan Itämeren jännitteiden kasvaneen tapahtumien myötä entisestään. Sotilaallista uhkaa tilanne ei kuitenkaan hänen mukaansa Suomelle muodosta.

– Huoli konfliktin laajenemisesta on ollut olemassa Venäjän aloittaman hyökkäyssodan alkamisesta lähtien. Seuraamme tietenkin tilannetta tarkasti ja juuri nyt ei ole nähtävissä merkkejä muutoksista sotilaallisessa toiminnassa Itämerellä, ministeri sanoi.

Hänen mukaansa tiedossa on ollut, että kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuva sabotaasi on realistinen uhka.

– Nyt sellaista näyttää tapahtuneen ja vieläpä varsin merkittävään kohteeseen, Kaikkonen sanoi.

– On selvää, että Suomen ja Euroopan tulee edelleen varautua nykyisessä jännitteisessä tilanteessa monenlaiseen laaja-alaiseen vaikuttamiseen – myös energiainfrastruktuuria kohtaan.

Putkien vahingoittamisen takana olleen tahon selvittämistä varmuudella Kaikkonen kuvasi vaativaksi ja todennäköisesti aikaa vieväksi työksi.

Puolustusministeri muistutti, että katseet on tilanteesta huolimatta muistettava pitää myös Ukrainassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)