Putin nimitti henkivartijansa Itämeren Kaliningradin kuvernööriksi

Venäjän presidentti on nimittänyt henkivartijansa merkittävän alueen johtoon.

Evgeni Tsinitshevistä tulee Kaliningradin alueen kuvernööri, kertoo paikallismedioihin viittaava Meduza. Venäjän presidentti Vladimir Putin vahvisti nimityksen heinäkuun lopulla.

Liettuan ja Puolan välissä Itämeren rannalla sijaitseva Kaliningrad on eräs Euroopan militarisoiduimmista vyöhykkeistä. Venäjällä on alueella tärkeä laivastotukikohta ja vahvat ilmapuolustus- ja ohjusjoukot.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Evgeni Tsinitshev (alla toisessa kuvassa oikealla) on työskennellyt aikaisemmin Venäjän valtionjohdon suojelusta vastaavassa FSO:ssa. Hän on toiminut presidentin henkivartijana vuodesta 2006 ja vartioinut häntä muun muassa valtiovierailuilla.

Tsinitshevin virallisen ansioluettelon mukaan hän on työskennellyt ”useissa viroissa valtion turvallisuuspalveluissa” vuodesta 1987 vuoteen 2015.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kyseessä on jo toinen entinen henkivartija, jonka presidentti Putin on nimittänyt merkittävään johtoasemaan Venäjän paikallishallinnossa. Putin nosti henkivartiokaartissaan toimineen Aleksei Djuminin helmikuussa Tulan alueen kuvernööriksi.

Verkkouutiset kertoi nimityksestä tässä. Sitä on pidetty palkkiona. Djuminin uskotaan olleen avainroolissa Ukrainan Krimin valtauksen suunnittelussa ja toteutuksessa sekä Ukrainan entisen presidentin Viktor Janukovitshin kuljettamisessa Ukrainasta Venäjälle helmikuun 2014 vallankaappauksen aikana. Djuminista on jopa povattu Putinin seuraajaa koko maan johdossa.

Putinin hiljattain perustaman uuden kansalliskaartin komentaja Viktor Zolotov on niin ikään presidentin vanha henkivartija. 400 000 miehen vahvuinen kaarti vastaa suoraan presidentille. Sitä on tituleerattu mediassa Putinin yksityisarmeijaksi.

Mainos