Puolustusteknologiayritys Summa Defence hakee lisärahoitusta omistajiltaan tukeakseen kassansa riittävyyttä, selviää yhtiön perjantaina lähettämästä pörssitiedotteesta.
Summa lähetti perjantaina kello 14.50 päivätyn pörssitiedotteen, jossa se kertoo tytäryhtiöineen neuvotelleensa ehdollisen yli 5 miljoonan euron käyttöpääomarahoituksen.
Pörssitiedotteen mukaan käyttöpääomarahoitus nostetaan velkakirjamuodossa avainomistajilta sekä pohjoismaiselta yrityspankilta tavanomaisin rahoitusehdoin. Rahoituksen keskikorko on noin 5,1 prosenttia.
Keskeisenä rahoituksen ehtona yrityspankin myöntämässä rahoituksessa on, että omistajien myöntämät velkakirjalainat toteutuvat vähintään samassa suhteessa kuin pankin rahoitus.
Pörssitiedotteen mukaan rahoituksesta noin 2/3 on omistajilta ja noin 1/3 yrityspankilta, ja ratkaisu toteutuessaan vahvistaa yhtiön käyttöpääomaa vuoden 2026 alkupuolelle, mikä on välttämätöntä konsernin kassatilanteen riittävyyden varmistamiseksi seuraavan kahden kuukauden jälkeiseen aikaan. Yksi omistajarahoittajista on yhtiön lähipiiriyhtiö Meriaura Invest Oy.
Yhtiön arvion mukaan neuvoteltu rahoitusratkaisu vahvistaa yhtiön rahoitusasemaa ja turvaa toteutuessaan Summa Defence Oyj:n käyttöpääomarahoituksen ensimmäiselle vuosipuoliskolle 2026, koska rahoitusratkaisun maturiteetti yltää vuoden 2026 kolmannelle kvartaalille.
Summa Defence lähetti perjantaina myös toisen pörssitiedotteen, jonka mukaan marraskuussa tiedotettu neuvottelu Nato-maan kanssa merkittävästä yli 30 miljoonan euron tilauksesta siirtyy.
– Koska tilauksen neuvottelu- ja hyväksymisprosessi on vienyt odotettua enemmän aikaa, sopimusta ei tulla allekirjoittamaan vuoden 2025 loppuun mennessä. Yhtiö arvioi kaupan siirtyvän vuoden 2026 ensimmäiselle puoliskolle, ja toimitukset tapahtuisivat vuosina 2026 ja 2027, pörssitiedotteessa todetaan.
Kauppalehti kertoi aiemmin perjantaina, että Helsingin Pörssi keskeytti First North -listalla noteerattujen Summa Defencen osakkeiden kaupankäynnin torstaina iltapäivällä.
Summan osakekurssi on laskenut lähes 50 prosenttia vain kuukaudessa. Summa Defencen mukaan yhtiöllä on 29660 osakkeenomistajaa.
Summa Defencen johtoryhmässä on käynyt ovi tiuhaan tahtiin viime aikoina.
Toimitusjohtaja Jussi Holopainen jätti yhtiön marraskuun alussa. Marraskuun lopussa konsernin operatiivinen johtaja Tommi Malinen sekä viestintäjohtaja Tommi Manninen ilmoittivat eroavansa. Joulukuun alussa yhtiön talousjohtaja Risto Takkala ilmoitti jäävänsä pois yhtiön palveluksesta konsulttisopimuksensa päättyessä.





