Puolustusvoimilta iso tilaus kotimaiselle yritykselle

Varustetaskusarjoja hankintaan 37 miljoonalla eurolla.
Puolustusvoimille hankitaan varustetaskusarjoja. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Puolustusvoimille hankitaan varustetaskusarjoja. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Puolustusvoimat hankkii varustetaskusarjoja suomalaiselta yritykseltä Finn-Savotta.

Varustetaskusarjat on suunniteltu yhteensopiviksi puolustusvoimien käytössä oleviin suojaliiveihin.

– Tällä sopimuksella lisätään sotilaallista huoltovarmuutta, ja hankittavilla tuotteilla vahvistetaan yksittäisten sotilaiden toimintakykyä. Suomelle on tärkeää, että pystymme puolustustarvikkeissa laaja-alaisesti tukeutumaan kotimaiseen osaamiseen ja tuotantokykyyn, puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) sanoo ministeriön tiedotteessa.

Puitesopimuksen arvonlisäveroton arvo on noin 37 miljoonaa euroa ja ensimmäinen tilaus on arvoltaan yli 10 miljoonaa euroa.

Koko puitesopimuksen työllistävä vaikutus kotimaassa on vähintään 115 henkilötyövuotta.

Puolustusmenojen riittämättömyys ja huoli turvallisuustilanteesta saivat ministerin jättämään tehtävänsä.
Pohjoismaiden yhteisestä taisteluasusta on löytynyt vakava vika, joka on pysäyttänyt varusteen käytön Norjassa.
Kokoomuksen puolustusvaliokunnan jäsenet vaativat nollatoleranssia naisiin kohdistuvalle häirinnälle Puolustusvoimissa.
Mainos