Puolustusvoimat tilaa lisää kotimaisia tykistön ampumatarvikkeita

Hankinta mahdollistaa ampumatarvikkeiden tuotantokyvyn nostamisen.
Pääesikunta ja puolustusministeriö Helsingin Kasarmitorilla. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Pääesikunta ja puolustusministeriö Helsingin Kasarmitorilla. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Puolustusministeriö on valtuuttanut Puolustusvoimat tilaamaan 155 mm tykistöammusten osia Nammo Lapua Oy:ltä.

Hankinnan arvonlisäveroton kokonaisarvo on noin 103 miljoonaa euroa.

– Hankinnalla kasvatetaan Puolustusvoimien 155 mm ampumatarvikkeiden varastotasoa ja parannetaan huoltovarmuutta.

– Samalla hankinta osaltaan mahdollistaa teollisuudelle ampumatarvikkeiden tuotantokyvyn nostamisen, puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) kertoo tiedotteessa.

Puolustusministeriön mukaan hankinnan työllistävä vaikutus kotimaassa on noin 230 henkilötyövuotta.

 

Puolustusmenojen riittämättömyys ja huoli turvallisuustilanteesta saivat ministerin jättämään tehtävänsä.
Pohjoismaiden yhteisestä taisteluasusta on löytynyt vakava vika, joka on pysäyttänyt varusteen käytön Norjassa.
Kokoomuksen puolustusvaliokunnan jäsenet vaativat nollatoleranssia naisiin kohdistuvalle häirinnälle Puolustusvoimissa.
Mainos