Verkkouutiset

Neuvostoliiton ja YYA-sopimuksen kahleiden hajottua 1990-luvun alussa. Suomi sai vapautta päättää suuntaansa. Materiaalihankinnoissa ei enää tarvinnut kumartaa itään, vaan Hornetit voitiin hankkia USA:sta puolustuskyky edellä. LEHTIKUVA/KAISA SIREN

Puolustuspolitiikan pitkä linja vie Natoon

BLOGI

Kirjoittajan mukaan Suomi on ollut lännen tiellä aina.
Antti Häkkänen
Antti Häkkänen
Kirjoittaja on kansanedustaja ja kokoomuksen varapuheenjohtaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Natoon liittyminen on merkittävä askel puolustuspolitiikassa. Puolustuspolitiikan pitkässä linjassa se edustaa kuitenkin pikemminkin askelta eteenpäin, eikä suunnanmuutosta. Puolueettomuudesta on luovuttu ajat sitten. Suomi on ollut lännen tiellä aina.

Neuvostoliitto ja Venäjä ovat olleet aina suurin turvallisuusuhka suomalaisille. Puolustuspolitiikka on Venäjä-suhteemme ytimessä. Miten pieni kansa voi rakentaa turvallisuutta aggressiivisen suurvallan naapurissa. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan rakennetta on historian saatossa aina muokattu Venäjän ja Euroopan asettamiin olosuhteisiin sopivaksi. Kulloinenkin valtiojohto on tehnyt niitä turvallisuuspoliittisia ratkaisuja, jotka ovat olleet tarjolla siinä ajassa. Paasikivellä ei ollut niitä ovia auki, joita tämän päivän päättäjillä on.

1930-luvulla valtiojohto sokaistui puolueettomuuden ja Kansainliiton suojaan niin pahasti, ettei C. G. E. Mannerheimin vaatimiin puolustuksen määrärahoihin suostuttu ajoissa. Käänne puolustuspolitiikassa tehtiin myöhässä, talvisota ehti alkaa. Sotien aikana yhteistyö Saksan kanssa Neuvostoliiton torjumiseksi oli merkittävä suunnanmuutos puolustuksessa ja ulkopolitiikassa. Ideologisesti rumaa, mutta lopputuloksena itsenäisyys ja vapaus.

Sotien jälkeen uusi puolustuspolitiikan perusta rakentui Pariisin rauhansopimuksen ja YYA-sopimuksen puristuksessa. Tuon sopimuksen myötä Suomi asemoitui pakon sanelemana puolueettomaksi. Puolueettomuutta tukemaan tarvittiin edelleen oma maanpuolustuskyky. Oman puolustuskyvyn vahvistaminen eteni Urho Kekkosen toimesta erityisesti noottikriisin aikana 1960-luvun alussa. Suomen alueen koskemattomuus oli Neuvostoliiton intressissä – ja täten Suomen puolustuspolitiikka tähtäsi oman puolustuskyvyn kautta alueemme turvaamiseen. Viime kädessä tämä varmistettiin YYA-sopimuksen artiklalla, jolla sitouduttiin puolustamaan Suomen yhdessä Neuvostoliiton kanssa. Tällaisessa ulko- ja puolustuspolitiikan rakenteessa Suomi oli jatkuvasti altis Neuvostoliiton painostukselle.

Suurin puolustuspolitiikan murros tapahtui Neuvostoliiton ja YYA-sopimuksen kahleiden hajottua 1990-luvun alussa. Suomi sai vapautta päättää suuntaansa. Aikaikkunaan piti tarttua. Suomi kiihdytti länteen ja puolustuspolitiikka kansainvälistyi. Liityttiin Euroopan unioniin, Nato-kumppaniksi ja puolustusta ryhdyttiin integroimaan eurooppalaisiin ja transatlanttisiin rakenteisiin. Materiaalihankinnoissa ei enää tarvinnut kumartaa itään, vaan Hornetit voitiin hankkia USA:sta puolustuskyky edellä. Puolustuspolitiikan suuria käytännön askelia.

2000-luvun alun poutasäässä moni valtio teki virhearvion puolustuspolitiikassa. Neuvostoliiton hajottua 1990-luvulla luultiin, että perinteiset sotilaalliset uhat ovat kadonneet ja voidaan keskittyä terrorismin torjuntaan ja kriisinhallintaan. WTC-iskut 2001 vahvistivat turvallisuuspolitiikan painopisteen siirtymisen pois perinteisestä puolustuksesta. Globalismi voitti realismin. Ruotsi ja moni muu maa ajoi alas puolustuskykyään.

Onneksi Suomessa puolustuspolitiikan pitkä linja ja historian muisti pitivät puolustuskyvyn iskussa. Veteraanipäivät ja muut perinteet pitivät Suomen ajatuksen kirkkaana, Ruotsissa perinteet puuttuivat. Suomessa asevelvollisuutta, reserviläistoimintaa ja maanpuolustustahtoa oli vaalittu kaikki vuosikymmenet. Näistä ei luovuttu, vaikka muu Eurooppa hairahtui. Miinasopimus ja muutamat muut kokonaisuudet jäänevät ainoiksi isoiksi virheiksi Suomen osalta.

Venäjän aggressio nousi 2000-luvun kuluessa. Hyökkäys Tsetseniaan tai Georgiaan ei vielä herättänyt riittävästi. Viimeistään vuonna 2014 alkoi uusi puolustuspolitiikan aika Euroopassa. Venäjän hyökkäys Krimille palautti Naton kovan puolustuksen äärelle. Myös Suomi terästäytyi. Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa määrärahoja korotettiin, kalustohankintoja vauhditettiin ja puolustusyhteistyötä laajennettiin. Esimerkiksi Sipilän hallituksen aloittaessa Suomella oli puolustusyhteistyösopimus vain Viron ja Puolan kanssa, vaalikauden lopussa yhteistyösopimuksia oli jo yhdeksän: Ruotsi, Norja, USA, Saksa, Ranska, Iso-Britannia, Puola, Viro ja Japani. Kiinteistökauppalaki, tiedustelulait, aluevalvontalaki, kansainvälisen avun antamisen laki ja monet muut hankkeet vietiin maaliin.

Helmikuussa 2022 Venäjän täysmittainen sota Ukrainaa vastaan muutti taas kerran Suomen turvallisuusympäristön. Saksa, Ruotsi ja erityisesti Suomi joutuvat tekemään puolustuspolitiikassa uudelleenarvioinnin. Kylmän sodan jälkeen Suomen puolustuspolitiikka on rakentunut oman puolustuskyvyn ja laajan läntisen puolustusyhteistyön varaan. Jatkossa puolustuspolitiikkamme rakentuu kolmen keskeisen pilarin varaan: asevelvollisuuteen perustava puolustusjärjestelmä, laajeneva puolustusyhteistyö kumppanimaiden kanssa ja puolustusliitto Naton jäsenyys. Sotilaallinen liittoutuminen ei ole isossa kuvassa suunnanmuutos, vaan luonteva jatko kylmän sodan jälkeen harjoitetulle ulko- ja puolustuspolitiikalle.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
› Uutissyöte aiheesta
Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)