Puolustusministeri: Kertausharjoitusten vajetta paikattava selkeästi jo tänä vuonna

Antti Kaikkosen mukaan puolustukseen on kehysriihestä luvassa merkittäviä lisäyksiä.
Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) saapuu hallituksen kehysriihen neuvotteluihin Säätytalolle Helsingissä 5. huhtikuuta 2022. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) saapuu hallituksen kehysriihen neuvotteluihin Säätytalolle Helsingissä 5. huhtikuuta 2022. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan puolustukseen on odotettavissa ”merkittäviä lisäyksiä” hallituksen kehysriihestä.

Puolustuksen lisärahoitukset kohdistuvat niin materiaalihankintoihin kuin henkilöstöönkin.

Esimerkkinä Kaikkonen nosti kertausharjoitukset, joita pitäisi järjestää nykyistä enemmän. Koronan takia osa kertausharjoituksista on jätetty järjestämättä.

– Toivon, että tätä vajetta päästään paikkaamaan selkeästi jo tämän vuoden aikana, Kaikkonen sanoi medialle Säätytalolla matkalla kohti hallituksen kehysriihineuvotteluihin.

Summia tai sen haarukkaa puolustusministeri ei lähtenyt tarkemmin avaamaan. Hänen mukaansa hallituksessa on kuitenkin laajamittainen ymmärrys siitä, että puolustukseen tulisi nyt panostaa.

 

Lymanin vastahyökkäyksen tärkein opetus on drooniylivoiman rakentaminen ennen varsinaista läpimurtoa.
Enemmistö ei toivo suomalaisyritysten investointien palaavan maahan sodan jälkeen.
Vasemmistoliitto ja Liike Nyt eivät ole mukana parlamentaarisessa sovussa.
Mainos