Kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sirénin, 39, lähtö Työeläkelaitosten liiton toimitusjohtajaksi muistutti puolueen pulmasta. Siltä puuttuvat näkyvät alle nelikymppiset naiset.
Ongelma on todellinen, kun tilannetta vertaa muihin puolueisiin. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta on 35-vuotias, entinen puoluejohtaja Sanna Marin (sd.) oli selvästi alle nelikymppinen noustessaan pääministeriksi, ja vasemmistoliiton Minja Koskela täyttää ensi vuonna 40.
Toinen kiusallinen yksityiskohta on se, ettei kokoomusta ole koskaan johtanut nainen.
Lähimpänä naisen valinta puheenjohtajaksi oli puoluekokouksessa 2014, kun Jan Vapaavuori jäi yllättäen kolmanneksi, ja Paula Risikko eteni ratkaisuvaaliin, jonka voitti Alexander Stubb.
Risikkokin oli leimallisesti naisten ehdokas. Koskaan nainen ei ole pyrkinyt kokoomuksen johtoon vahvana yleisehdokkaana, saati ennakkosuosikkina.
Puoluejohtajaksi puolueet valitsevat usein henkilöitä, joiden uskotaan voittavan seuraavissa vaaleissa. Tällaisten sateentekijöiden pitää olla päteviä, rohkeita, karismaattisia ja sosiaalisesti taitavia.
Asiaosaamisen lisäksi usein menestyvä puheenjohtaja on pakertanut puoluekoneen rattaissa vuosia. Toiminta ja ihmiset ovat tulleet tutuiksi.
Sukupuolesta ja puolueesta riippumatta puheenjohtaja on joutunut vaikeuksiin, jos hän on tullut joukkojen eteen sivusta. Esimerkkejä on: Juha Sipilä (kesk.), Antti Rinne (sd.) ja Stubb.
Yksi selitys on ollut, ettei kokoomuksen naisissa ole talouden harrastajia. Harvassa ne ovat olleet muissakin puolueissa. Lähihistoriasta tiheän seulan puoluejohtajista läpäisevät vain Mari Kiviniemi (kesk.) ja Suvi-Anne Siimes (vas.).
”Valtaa käyttää tilataksiin mahtuva miesporukka.” ”Hän (Stubb) totesi, ettei minulla ole sen jälkeen tulevaisuutta puolueessa. Kuinka oikeassa hän olikaan.”
Elina Valtosen (silloin Lepomäki) teksti on tuttua kokoomuslaisille. Stubbin arvio liittyi tämän ehdokkuuteen puheenjohtajavaalissa.
Kokoomuksen miehisellä johtajahistorialla on yritetty vihjata, että puolue on naisvastainen. Vuosikymmeniä sitten piti paikkansa väite, että naisissa puoluekokouksissa kiinnostavinta oli arvioida, onko iltajuhlassa enemmän vekkihameita vai kultanappijakkuja.
Kokoomuksen lasikatto ei enää johdu naisvastaisuudesta. Enemmän kyse on sattumasta ja siitä, että puheenjohtajaksi sopivia naisia on vähän.
Kokoomuksessa on nippu näkyviä naisia. Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen on ollut sekä Stubbin että nykyisen pääministerin Petteri Orpon (kok.) luotettu.
Grahn-Laasosella on samankaltainen rooli kuin Krista Kiurulla sosiaalidemokraateissa, vaikka tyyli onkin toisenlainen. Grahn-Laasonen pystyy puhumaan siivommin, pitäytymään asiatyylissä ja kahden lauseen virkkeissä.
Kansanedustajat Sari Multala, Karoliina Partanen, Miia Laiho ja Pia Kauma tavoittelevat varapuheenjohtajan pestiä. Naisjärjestöä johtaa kansanedustaja Pihla Keto-Huovinen.
Voisiko heistä joku nousta myöhemmin puheenjohtajaksi?
Naisten ja Antti Häkkäsen tiellä on kaksi kysymysmerkkiä: milloin Petteri Orpo väistyy, mitä tekee Valtonen.
Orpon väistymisen jälkeen asetelmat selviävät. Ketkä naiset lähtevät kisaan. Pöytäpuheissa mainittaneen Valtosen lisäksi ainakin Partanen ja nykyinen EU-komissaari Henna Virkkunen.
Puheenjohtajan valinta ei liene yhdessäkään puolueessa enää sukupuolikysymys.
Esimerkiksi Häkkäsen ja Valtosen vaalissa olisi kyse siitä, mitä on korvien välissä.
Osa naisjohtajista on menestynyt, toiset eivät. Sen ovat todistaneet esimerkiksi Kiviniemi, Marin, Siimes, Jutta Urpilainen (sd.), Katri Kulmuni (kesk.) ja Annika Saarikko (kesk.).