Miksi Wille Rydman voi leikata mutta Mika Poutalan ei tarvitse leikata? Tarvitsisiko asialle tehdä jotain, kysyy Helsingin yliopiston oikeustieteellisen kunnan dekaani Jukka Mähönen Substack-kirjoituksessaan.
Mähönen on osuuskuntaoikeuden professori, jonka tutkimuksen painopistealueita ovat osakeyhtiö-, osuuskunta-, kirjanpito- ja tilintarkastusoikeus, yritysoikeuden ja kirjanpidon suhde sekä oikeustaloustiede.
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps) on ilmoittanut, että sote-järjestöjen saamien Stea-avustusten kriteereitä muutetaan.
– Rydman on päättänyt, että rahoitus viedään jatkossa keskus- ja kattojärjestöiltä, varakkailta järjestöiltä sekä niiltä järjestöiltä, joiden toiminta kohdistuu pääasiassa ”yhteen tiettyyn ei-terveydellisperusteiseen tausta- tai identiteettiryhmään”. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala (kd) on toiminut puolestaan nuoriso- ja liikunta-avustuksia jakaessaan täysin päinvastaisella tavalla, jakaen niitä nimenomaan “yhteen identiteettiryhmään” nojaaville järjestöille Mähönen kirjoittaa.
Hän kysyy, miten on mahdollista että ministerit voivat toimia niin eri tavoin, riippumatta ja piittaamatta valtioneuvoston jäsenten saati pääministerin kannoista. Sitten hän selittää asian perustuslain kahdella pykälällä.
Perustuslaki
Perustuslain 67 §:n mukaan valtioneuvostolle kuuluvat asiat ratkaistaan valtioneuvoston yleisistunnossa tai asianomaisessa ministeriössä. Yleisistunnossa ratkaistaan laajakantoiset ja periaatteellisesti tärkeät asiat sekä ne muut asiat, joiden merkitys sitä vaatii. Muutoin valtioneuvostolle kuuluvat asiat ratkaistaan perustuslain 68 §:n mukaan ministeriöissä. Kukin ministeriö vastaa toimialallaan valtioneuvostolle kuuluvien asioiden valmistelusta ja hallinnon asianmukaisesta toiminnasta.
Perustuslain 68 §:n mukaan ministeriön päällikkönä on ministeri. Ministeriöt ovat päällikkövirastoja, joissa toimitaan kuten ministeri päättää siltä osin kuin asia on ministeriön päätösvallassa. Ministeri ei johda pelkästään ministeriötään vaan koko hallinnonalaansa. Tähän ei ole valtioneuvoston yleisistunnolla, muilla valtioneuvoston jäsenillä tai pääministerillä nokan koputtamista. Näin ministeri voi tehdä yksin, valtioneuvostosta riippumatta, yksittäisiä päätöksiä kuten jakaa avustuksia itsenäisesti, poiketen valtioneuvoston yhteisistä linjanvedoista mutta myös ministeriön omien virkamiesten esityksistä, kuten ministerit ovat tälläkin hallituskaudella useasti tehneet. Ministerin valta ei rajoitu ministeriöön vaan se ulottuu myös virastoihin, jotka ovat ministeriöiden ja sitä kautta ministerin alaisia ja ohjattavissa.
Ruotsi
Mähösen mukaan tämä Suomen valtiosääntöön rakennettu ministerijohtoisuus on yksi sen selkeimpiä tunnusmerkkejä. Se poikkeaa drastisesti esimerkiksi Ruotsin valtiosäännöstä, jota ohjaa ministeriohjauksen kielto. Ruotsissa ministeri ei saa puuttua viraston yksittäisiin päätöksiin. Näin ministeri ei saa antaa käskyä virastolle yksittäisessä asiassa, päättää, miten lakia sovelletaan yksittäiseen tapaukseen eikä ohjata virkamiehiä tapauskohtaisesti.
Ruotsin malli on dualistiseksi. Siellä ministerien johtamat ministeriöt ovat pieniä ja keskittyvät politiikkaan ja valmisteluun. Varsinainen toimeenpano tapahtuu sen sijaan itsenäisissä virastoissa. Virasto siis soveltaa lakia itsenäisesti ja tekee päätökset ilman poliittista ohjausta. Valtioneuvosto voi antaa yleisiä linjoja mutta ei saa puuttua päätöksiin yksittäistapauksissa. Sama koskee yksittäisiä valtioneuvoston jäseniä.
– Oikeusvaltioon perustuva oikeusjärjestys suojaa yhteiskuntaa henkilökohtaiseen vallankäyttöön perustuvaa järjestelmää paremmin korruptiolta. Näin vallankäyttöä ei voi rakentaa yksittäisen henkilön kuten ministerin poliittisiin ja ideologisiin sympatioihin tai antipatioihin kuten Suomessa, Mähönen kirjoittaa.
Oikukasta
Suomi ja Ruotsi ovatkin täysin eri maailmasta.
– Suomessa vallankäyttö perustuu ministerien oikkuihin, Ruotsissa lakiin, Mähönen kirjoittaa.
– Aikamoinen ero, eikö totta? Mutta emme kyseenalaista sitä. Olemme vain tottuneet omaan järjestelmäämme, ettemme älyä kyseenalaistamaan siihen oikeusvaltion näkökulmasta räikeitä valuvikoja. Tässäkään asiassa.
Mähösen mukaan keskustelu kahden ministerin tekemisistä ministeriöissään kuvaa hyvin tätä valuvikaa. Mähönen kirjoittaa, että kun ministerillä on todellinen päätösvalta, hän voi käyttää sitä eri tavalla kuin kollega tai jopa mennä osin hallituksen linjan edelle.
– Ei riitä siis, että yrittää korjata bugin vaihtamalla ministeri, koko käyttöjärjestelmä täytyy resetoida.