Kun Venäjän avoin hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on jatkunut runsaat kahdeksan kuukautta, osa läntisistä poliitikoista näyttää ranskalaisprofessori Nicolas Tenzerin mukaan lähettävän edelleen ristiriitaisia viestejä. He yhtäältä ilmaisevat täyden tukensa Ukrainalle, mutta toisaalta kovistelevat presidentti Volodymyr Zelenskyiä myönnytyksiin mahdollisimman pikaisen rauhan saavuttamiseksi.
Joissakin läntisissä pääkaupungeissa saatetaan Tenzerin mielestä tuntea huolta Ukrainan asevoimien taistelukentällä saavuttamasta menestyksestä. Vladimir Putinin hallinnon tappiota ilmeisesti pelätään ikään kuin maailma ilman näennäisesti voimakasta Venäjää olisi pelottavampi asia kuin paluu siihen sääntöperusteiseen turvallisuusjärjestelmään, joka Euroopassa ennen sotaa vallitsi.
– Moni näyttää hyväksyvän ajatuksen, että Venäjä on voima, jonka ”ei voida antaa hävitä”, Pariisin maineikkaassa Sciences Po -yliopistossa työskentelevä Tenzer kirjoittaa tuoreessa artikkelissaan.
Hän pitää outona, että jotkut kuvittelevat yhä Venäjän olevan uskottava neuvotteluosapuoli, vaikka se on räikeästi rikkonut aiemmat sitoumuksensa. Venäjä haluttaisiin edelleen kynsin hampain sitouttaa ”eurooppalaiseen turvallisuusarkkitehtuuriin”, jota se on kerta toisensa jälkeen osoittanut halveksivansa, vaikka tuon arkkitehtuurin uudessa ytimessä voisikin olla sankarillisesti koko lännen puolesta taisteleva Ukraina.
Pasifismin haaksirikko
Nicolas Tenzer pitää selvänä, että kukaan ei vastusta rauhaa sinänsä eikä halua kolmatta maailmansotaa, vaan kaikki haluavat maailman, jossa ihmiset eivät käy sotaa eivätkä kärsi sorrosta. Siksi on hänen mielestään erityisen arveluttavaa, että jotkut antavat ymmärtää henkiinjäämistaistelua käyvän Ukrainan ja sen tukijoiden ”vastustavan rauhaa” ja ”ottavan riskin kolmannesta maailmansodasta”. Rauhan raskaista pilvistä voi siis tulla myrskyisämpiä kuin sodan savusta – Ukrainan ja koko maailman kannalta.
– Kokonaiset sukupolvet, jotka ovat jo pääosin poissa, luultavasti elivät peläten uusia valheellisia rauhanlupauksia kohtaan, sillä he olivat kokeneet sodan kauhut omakohtaisesti, Tenzer sanoo.
Hän kertoo oman Ranskan vastarintaliikkeen riveissä toisen maailmansodan aikana taistelleen ja Pariisin vapautukseen vuonna 1944 osallistuneen isänsä luonnehtineen pasifismia yhdeksi maailmaan kohdistuvista uhista.
– Samankaltaiset sodan, maanpaon, teurastuksen ja kuoleman kasvot hän epäilemättä kohtaisi tänään, ellei hän olisi menehtynyt muutamaa vuotta ennen vuosisadan vaihdetta. Hän kenties näkisi myös tietyt tunnetut hahmot: rauhantekijät, välittäjät ja neuvottelijat, jotka lupaavat sovintoa vastineeksi mukautumisesta ja rauhaa vastineeksi kompromisseista. Hän kohtaisi saman moraalisen pelkuruuden, mutta ennen kaikkea saman strategisen idiotismin, Tenzer toteaa.