Pienistä puroista kasvaa iso virta. Sattumillakin on ollut merkitystä siihen, että politiikka on Suomessa blokkiutumassa.
Pari viikkoa sitten julkistettu ”Pääministerivaalit polarisaation aikakaudella – eduskuntavaalitutkimus 2023” on akateeminen selvitys politiikan muutoksista.
Professori Elina Kestilä-Kekkosen ja tutkijatohtorit Josefina Sipisen ja Jussi Westisen mukaan perussuomalaisten kasvu vauhditti blokkiutumista.
”Kehitystä on edistänyt merkittävästi puoluejärjestelmän murros vuoden 2011 ’jytkyvaaleista’ lähtien”, kolmikko kirjoittaa.
Pelkästään perussuomalaisten syyksi blokkiutumista ei voi panna. Muiden suurten puolueiden ratkaisuilla ja henkilövalinnoilla on ollut merkitystä.
Vuoden 2011 jälkeen samaan hallitukseen ei ole vaalien kautta mennyt suurta puoluetta keskilinjan kummaltakin puolelta. Kokoomus ja keskusta ovat torjuneet sosiaalidemokraatit. SDP puolestaan on hyljeksinyt kokoomusta.
Suuret eivät enää siedä toisiaan. Blokkiutuminen on ollut välillä sattumanvaraista, koska politiikassa päättävät ihmiset.
Vuonna 2015 keskustan johtaja Juha Sipilä otti hallitukseensa kokoomuksen ja perussuomalaiset ja jätti Sdp:n ja ruotsalaisen kansanpuolueen oppositioon.
Keskustan valinta tehtiin täpärästi. Puolueen hallitusneuvottelijat äänestivät kokoomuksen ja Sdp:n välillä. Kokoomus voitti 5–4.
Tunnelmat kiristyivät muutamassa kuukaudessa kriisiin hallituksessa ja ay-liikkeen joukkokokouksiin.
Sipilän ministeristön imago olisi ollut huomattavasti pehmeämpi, jos ruotsalainen kansanpuolue olisi päässyt hallitukseen. Keskustajohtaja kuitenkin suostui perussuomalaisten vaatimukseen.
Sinipunapuolueiden välit tulehtuivat sen jälkeen, kun Antti Rinne (sd.) ja Alexander Stubb (kok.) oli valittu puheenjohtajiksi. Kumpikin aloitti puoluejohtajana 2014.
Vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen Rinne kosti kokoomukselle. Hän vikitteli hallitukseensa ankaran vaalitappion kärsineen keskustan ja jätti kokoomuksen ja perussuomalaiset oppositioon.
Rinteen hallitus pysyi koossa vain muutaman kuukauden. Uuden pääministerin valinnassa oli kyse myös Sdp:n suhteesta kokoomukseen ja perussuomalaisiin.
Kolme ääntä ratkaisi. Sanna Marin voitti Antti Lindtmanin SDP:n puoluevaltuuston äänestyksessä 32–29.
Vaikka SDP lisäsi kannatustaan 2023 vaaleissa, Marin oli haluton neuvottelemaan yhteistyöstä kokoomuksen kanssa. Samalla hän osaltaan avasi perussuomalaisille tietä hallitukseen.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ei jäänyt ikävöimään demareita. Orpon oikeistohallitus täyttää juhannuksen aatonaattona vuoden.
Blokkiutuminen ei sinänsä ole paha asia, mutta politiikkaan on kuitenkin tullut ikäviä ilmiöitä. Keskustelun tyyli on koventunut, poliitikot eivät siedä toisiaan ihmisinä ja työtovereina, henkilökemiat ovat happamia.
Jatkuuko kehitys niin, että lopulta on vain kaksi blokkia, joiden välillä on ylittämätön kuilu. Ei välttämättä.
Päättäjät ovat ihmisiä, joiden pitää tulla toimeen keskenään. Puolueiden puheenjohtajilla on keskeinen rooli siinä, muodostetaanko hallituksia politiikan keskilinjan yli.
Se on mahdollista. Sipilä, Rinne ja Marin ovat väistyneet.
Antti Lindtman johtaa SDP:tä. Hänellä on kokemusta sinipunayhteistyöstä. Kuvaavaa on se, että Lindtman ei vastannut Ylen vaalikeskustelussa kysymykseen, voiko hän tehdä yhteistyötä perussuomalaisten kanssa.
Sofia Virta on vihreiden puheenjohtaja. Hänen valintansa oli selvä linjaratkaisu.
Lindtmanin SDP ei ole Orpolle mörkö.
Keskusta valitsee kesäkuussa Antti Kaikkosen puheenjohtajakseen. Kaikkosesta tuskin tulee ylimmäistä myrkynkylväjää.
Keskusta on tällä hetkellä sivuroolissa. Sen pitää ensin löytää lisää kannattajia tai sopeutua suurempien rengiksi vihreiden, Rkp:n ja vasemmistoliiton rinnalle.
Eniten kehitykseen vaikuttavat Orpo, Lindtman ja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra. Heidän keskinäisillä henkilösuhteillansa on suuri merkitys, vahvistuuko kahtiajako vai ei.
