Poliisi vahvistaa droonipuolustusta, Saksassa uusia havaintoja

Schleswig-Holsteinin osavaltion sisäministeriö koordinoi tilannetta liittovaltion hallituksen ja asevoimien kanssa.
Mies ohjaa droonia kuvituskuvassa. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO
Mies ohjaa droonia kuvituskuvassa. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Saksan Schleswig-Holsteinin osavaltion yllä havaittiin useita droneja torstain ja perjantain välisenä yönä, kertoo uutissivusto NDR.

Osavaltion sisäministeri Sabine Sütterlin-Waackin (CDU) mukaan vakoiluepäilyä tutkitaan parhaillaan.

Sisäministeriö käy ”intensiivisiä ja jatkuvia keskusteluja” liittovaltion hallituksen ja asevoimien kanssa.

Osavaltion poliisi vahvistaa droonipuolustustaan yhteistyössä muiden Pohjois-Saksan osavaltioiden kanssa.

Ministeri ei antanut tarkempia tietoja siitä, kuinka monta droonia havaittiin ja missä.

Viime päivinä julkisuudessa on keskusteltu Tanskan, Norjan ja Ruotsin lentokenttiä häirinneistä drooneista. Venäjän lennokit myös loukkasivat hiljattain Puolan ja Romanian ilmatilaa.

Drooniuhka voi kehittyä nopeasti. Siksi kunnilla ja taloyhtiöillä tulisi olla toimintasuunnitelma valmiina jo etukäteen.
Kreml sanoo viranomaisten valmistelevan toimia polttoaineongelmien helpottamiseksi.
Eugene Lesinin mukaan tosipaikassa jokaisen maan on oltava valmis toimimaan joustavasti ottaen huomioon kokonaistilanne.
Mainos