Helsingin poliisin rikosylikomisario Mikko Minkkisen mukaan Suomessa toimivat taskuvarkaat ovat pääsääntöisesti ulkomaalaisia.
He tulevat maahan korkeintaan muutaman viikon ajaksi ja jatkavat sitten matkaansa.
– Kyseessä on usein muutaman hengen ryhmiä, jotka lentävät ympäri Eurooppaa, rikosylikomisario sanoo Helsingin Sanomille.
Taskuvarkaudet keskittyvät usein turistien suosimille alueille keskustassa. Käteisen lisäksi passit kelpaavat rikollisille, joten arvotavaroita kannattaa kuljettaa vartalon etupuolella.
Poliisin mukaan taskuvarkaudet toteutetaan usein huomaamattomasti. Jos varkauden näkee, kannattaa ensisijaisesti ottaa yhteyttä poliisiin.
Kuka tahansa saa lain mukaan ottaa rikoksesta epäillyn kiinni itse teossa tietyin ehdoin, mutta tätä Mikko Minkkinen kehottaa harkitsemaan tarkkaan.
– Pitää arvioida tapauskohtaisesti omat voimavarat ja se, onko rikollisia useampi. Kiinniotto-oikeus ei myöskään anna erikoisempia voimankäyttöoikeuksia. Voi ottaa vaikka kiinni käsivarresta. Huutaminen voi myös säikyttää rikolliset pois, Minkkinen sanoo.





