Vapun mielenosoitusten tapahtumat Tampereella ovat herättäneet laajaa keskustelua. Poliisijohtaja Sanna Heikinheimo kirjoittaa blogissaan poliisin sivuilla, että naamioitumiskielto ja sen tarkoitus kaipaavat nyt määräaikaishuoltoa.
– Mielenosoitukseen osallistuminen naamioituneena ei kuulu avoimeen ja turvalliseen yhteiskuntaan. Avoimuus vaatii rohkeutta seistä omien sanojen takana tarvittaessa omilla kasvoillaan. Se, joka peittää kasvonsa, ei välttämättä ensimmäisenä edistä avoimuutta, luotettavuutta ja turvallisuutta, Heikinheimo kirjoittaa.
Nykyinen laki kieltää naamioitumisen yleisellä paikalla järjestettävässä kokoontumisessa, jos tarkoituksena on tehdä rikoksia. Käytännössä poliisille lain tulkinta on osoittautunut erittäin vaikeaksi, sillä silloin poliisin pitäisi pystyä osoittamaan suunnitelma rikoksesta etukäteen.
Naamioituminen liittyy perusoikeuksiin, kuten sananvapauteen ja itsemääräämisoikeuteen. Samalla se voi kuitenkin edistää lainvastaista toimintaa ja vaarantaa muiden turvallisuuden. Yhden oikeus peittää kasvonsa ei saa mennä muiden oikeuksien, kuten henkilökohtaisen turvallisuuden, edelle.
– Naamioitumiskysymyksessä ei kuitenkaan ole niinkään kyse siitä, mitä poliisi voi toimivaltuuksineen tehdä. Kyse on pohjimmiltaan siitä, kuinka turvallisena yhteiskunta koetaan ja kuinka mielekästä esimerkiksi mielenosoittaminen on. Naamioituminen luo uhkaavan ja poissulkevan ilmapiirin, joka tosiasiassa kaventaa rauhanomaisten ja omilla kasvoillaan toimivien kansalaisten uskallusta käyttää omia perusoikeuksiaan, Heikinheimo kirjoittaa.