Pitkäaikaistyöttömyyden ennustetaan kääntyvän laskuun kesän jälkeen, selviää työ- ja elinkeinoministeriön tiistaina julkaisemasta työmarkkinaennusteesta.
Pitkäaikaistyöttömyyden ennustetaan kääntyvän laskuun aiemmin ja nopeammin kuin kahdessa edellisessä työmarkkinaennusteessa. Nykyisen ennusteen mukaan pitkäaikaistyöttömien määrä nousisi kesällä 2026 noin 144 000 henkilöön, mutta kääntyisi sen jälkeen laskuun.
Lisäksi ministeriö arvioi työllisyyden kasvavan vuosina 2027 ja 2028 voimakkaammin kuin kuluvana vuonna.
Työllisyyden ja työttömyyden odotettu käänne parempaan on viivästynyt talousnäkymien heikennyttyä. Uusi ennuste ulottuu vuoden 2028 loppuun asti.
Työllisyyden käänne kasvuun on jo käynnissä, mutta käänne tapahtuu hitaasti, ennusteessa arvioidaan.
Lähivuosina kasvu näkyy selkeämmin. Työllisyys kasvaisi ennusteen mukaan 18 000 työllisellä vuonna 2027 ja 25 000 työllisellä vuonna 2028.
Työttömyysasteen arvioidaan jäävän lyhyellä aikavälillä korkeaksi. Ennusteen mukaan työttömyysaste olisi tänä vuonna keskimäärin 10,2 prosenttia. Työttömyysaste laskisi ensi vuonna 9,8 prosenttiin ja 9,3 prosenttiin vuonna 2028.
Korkean työttömyysasteen taustalla on työvoiman kasvu. Työvoiman tarjonta on lisääntynyt huomattavasti samalla, kun kysyntä työmarkkinoilla on ollut heikkoa. Työvoiman määrää on kasvattanut erityisesti se, että ikääntyneet osallistuvat aikaisempaa enemmän työmarkkinoille.
Työikäisen väestön ei ennusteta juuri kasvavan lähivuosina. Maahanmuuton arvioidaan palaavan vuoden 2021 tasolle. Maahanmuuttoa vähentävät edellisvuosiin verrattuna etenkin työperäisen maahanmuuton ja tilapäistä suojelua saavien ukrainalaisten muuton väheneminen.