Helsingin kaupungin apulaispormestari Nasima Razmyar (sd.) on nostanut esiin inkluusion ja sen puutteellisten tukijärjestelmien aiheuttamat ongelmat. Yhtenä ratkaisuna ongelmaan Razmyar ehdotti koulupiirien uudelleen miettimistä. Kaupunkilaisten kannattaa varautua siihen, että lähivuosina rajoja piirretään uusiksi, ”myös sosioekonomisilla perusteilla”.
Koulutus- ja hyvinvointieroja tutkivan maantieteen apulaisprofessori Venla Berneliuksen mukaan apulaispormestari kiinnittää huomiota kahteen tärkeään ilmiöön: alueelliseen segregaatioon ja inkluusioon liittyvään yksilöllisen tuen tarpeeseen. Ne ovat kaksi erillistä ilmiötä. Ratkaisuja haettaessa on keskeistä tunnistaa, kumpaan halutaan puuttua. Erityistä huomiota kaipaavat hänen mukaansa koulut, joissa molemmat tarpeet korostuvat.
– Ei ole vain yhtä keinoa, jolla tilanteeseen puuttua, mutta keinot pitää valita tavoitteen mukaan. Oppilaaksiottoalueiden pohtiminen on lähtökohtaisesti keino purkaa koulujen etnistä ja sosioekonomista segregaatiota, ei vastaus inkluusion haasteisiin. Nähdäkseni ensisijaisena inkluusiotoimena on resursseihin ja oppimisjärjestelyihin liittyvät ratkaisut. On kuitenkin arvokasta nähdä näiden haasteiden yhteydet. Usein oppilaiden tuen tarpeet yleistyvät kouluissa, joissa segregaatiokin korostuu, Bernelius sanoo Verkkouutisille.
Helsingin kaupungin perusopetusjohtaja Outi Salon mukaan laajaa hanketta uusista aluejaoista ei ole näköpiirissä.
–Me tarkastelemme oppilaaksiottoalueita aina sen mukaan, kun on tarpeellista. Tarve oppilaaksiottoalueen tarkastelulle syntyy esimerkiksi, kun alueelle tulee uusi koulu. Silloin, kun on tarvetta, mietimme oppilaaksiottoalueiden muutoksia, mutta mitään laajempaa hanketta ei ole tämän tiimoilta tulossa, Helsingin kaupungin perusopetusjohtaja Outi Salo sanoo.
Salon mukaan Helsingissä tuetaan kouluja ensisijaisesti tarveperustaisen rahoituksen avulla. Kyse on entisestä PD-rahoituksesta, jonka historia Helsingissä juontaa juurensa jo 2000-luvun alkuun.
– Summa on merkittävä koulutasolla. Koulut saavat rahaa lasketun indikaattorin perusteella ja käyttävät sitä palkatakseen esimerkiksi lisää aikuisia kouluun.
”Koulushoppailua”
THL:n tutkimuspäällikkö Timo Kauppinen näkee Razmyarin avauksen lähtökohtaisesti positiivisena. Kauppinen on ollut mukana monessa kotimaisessa segregaatiotutkimuksessa ja seurannut segregaation toteutumista meillä ja maailmalla. Hänen mukaansa Nasima Razmyarin ajatus siitä, että sosioekonomisesti erilaisten alueiden oppilaita sekoitettaisiin keskenään voisi olla toimiva, vaikkakin se on hyvin pistemäinen tapa puuttua asioihin.
– Oppilaaksiottoalueet vaikuttavat alueelliseen eriytymiseen. Se on tullut esille sekä omissa tutkimuksissani että taloustieteilijöiden tekemissä tutkimuksissa. Ne lapsiperheet, joilla on riittävästi taloudellisia resursseja voivat muuttaa alueille, joilla on parempimaineiset koulut. Tämä voi johtaa siihen, että oppilasrakenne menee joillakin alueilla hyvin yksipuoliseksi, Kauppinen sanoo.
Villeimmissä spekulaatioissa apulaispormestarin avaus nosti keskustelua siitä, että voidaanko Helsingin kantakaupungista joutua Vuosaareen kouluun. Outi Salolla on tähän keskusteluun rauhoittava viesti.
– Koulutuspolitiikkakin velvoittaa, että lähikouluperiaate on se, mitä meidän pitää noudattaa. Tietyllä alueella asuvat lapset menevät tiettyyn kouluun. Teemme kaupunkiympäristön kanssa paljon yhteistyötä ja seuraamme, miten alueiden tilanteet kokonaisuudessaan kehittyvät. Alueellinen segregaatio on yksi strateginen painopiste, jota seuraamme.
Timo Kauppisen mukaan oppilaaksiottoalueiden kokoa voisi kasvattaa niin, että useammalla koululla on sama, mutta laajempi oppilaaksiottoalue. Kauppisen mukaan toinen keino voisi olla niin, että yksittäisten koulujen oppilaaksiottoalueita mietittäisiin uudelleen.
– Jos lähikouluperiaate on ensisijainen, oppilaaksiottoalueiden muutos nykytilanteeseen ei muuttaisi dramaattisesti tätä tilannetta. Sen takia se on työkalu, jota voidaan käyttää yhdessä pienessä roolissa, Bernelius sanoo.
Oppilaaksiottoalueen muutoksissa on myös haasteensa. Muutokset saattavat johtaa myös epätoivottuihin seurauksiin.
– Siinä on tietysti haasteena se, että tuleeko näiden suurempien oppilaaksiottoalueiden välille suuria eroja. Ja toisaalta niiden näkökulmasta, joilla on varaa valita, niin se voi aiheuttaa vastareaktioita, kuten koulushoppailua. Kokonaisuus on vaikea. Yhtä osaa säätämällä voi toisessa päässä tapahtua kehitystä toiseen suuntaan, Kauppinen sanoo.
Molempien asiantuntijoiden mukaan koulujen eriytyminen huonoihin ja hyviin kouluihin on haaste, joka Suomessakin tulee ottaa vakavasti.
Laajan oppilaaksiottoalueiden sekoittamisen sijaan Outi Salo nostaa esimerkiksi Myllypuron, jonka profiilia on nostettu suuresti. Tämä tehtiin muun muassa kohentamalla Myllypuron ostaria sekä rakentamalla alueelle uusia asuinalueita, joka houkutti alueelle uusia asukkaita.
– Se näkyy Myllypuron alueen oppilaspohjassa. Koko Myllypuron alueen profiili on muuttunut, Salo sanoo.
Kauppisen ja Berneliuksen mukaan Myllypuron kaltaista mallia, jossa huono-osaistuvaa aluetta kehitetään, kannattaa miettiä varteenotettavana vaihtoehtona oppilaaksiottoalueen rajojen siirroille.
– Alueiden ja koulujen kehittäminen on yksi keino, jolla koulujen oppilasrakenteeseen voitaisiin vaikuttaa, Kauppinen sanoo.
– Olemme tekemisissä hyvin monialaisen haasteen kanssa, mutta segregaation ongelmat eivät ratkea yksittäisellä konstilla. Segregaatio johtuu yhteiskunnan eriarvoistumisesta. Keinot segregaatiota vastaan ovat moninaiset. Alueiden monipuolinen kehittäminen voisi olla yksi toimivista keinoista. Tärkeintä on tukea kouluja ja alueita siten, että ne ovat aidosti laadukkaita ja herättävät perheiden luottamuksen, Bernelius sanoo.