Pientalossa asuva yli 600 euron sähkölaskusta MTV:lle: Meinasin pyörtyä

Sähkön hinta on noussut nopeaan tahtiin viime aikoina.
Sähkön pörssihinta nousi yli 50 senttiin kilowattitunnilta maanantaina. / LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Sähkön pörssihinta nousi yli 50 senttiin kilowattitunnilta maanantaina. / LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Sähkön hinta on noussut voimakkaasti syksyn ja alkutalven aikana.

Helsinkiläinen Tuula kertoo MTV:lle saaneensa yli 600 euron sähkölaskun marraskuulta, kun sama lasku oli viime vuonna 300–400 euroa.

Hänen omakotitalonsa lämpiää varaavalla yösähköllä.

– Kun sain laskun käteen, meinasin pyörtyä, Tuula sanoo.

Hän ennakoi joulukuun sähkölaskun nousevan yli tuhanteen euroon. Sähköä pyritään säästämään esimerkiksi pesemällä pyykkiä ja astioita yöllä.

– Jopa imuroinnit yritän tehdä kello 22 jälkeen. Villasukat on jalassa ja lämpöasteita on noin 16. Paljon enempää ei voi enää laskea, Tuula toteaa.

Lämpöaallossa paahtuva Pariisi rakentaa valtavaa kaukokylmäverkkoa, joka nojaa Seine-joen veteen.
Laitos suljetaan pysyvästi keväällä 2027.
Samaan aikaan entistä useampi kertoo kyselyssä, että sähkönkäytön ohjaaminen ei kiinnosta.
Mainos