Pääministeri Petteri Orpo. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Petteri Orpo Ylellä: Euroopasta tehtävä sotilaallinen suurvalta

Pääministerin mukaan Euroopassa tarvitaan suuria investointeja puolustusteollisuuteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan Euroopan tulee olla sotilaallinen suurvalta.

Pääministerin mukaan Euroopan puolustus rakentuu tulevaisuudessakin Naton kautta, mutta Euroopan tulee hänen mukaansa ottaa suurempaa vastuuta omasta puolustuksestaan.

– Naton eurooppalainen pilari on niin vahva kymmenessä vuodessa, että pystymme itsenäisesti toimimaan kaikissa tilanteissa, puolustamaan Eurooppaa laajasti ja takaamaan oman turvallisuutemme, Orpo kuvaili tavoitetilaa Ylen pääministerin haastattelutunnilla.

Pääministerin mukaan tavoitteen saavuttaminen vaatii suuria investointeja puolustusteollisuuteen ja kaikkien Euroopan maiden yhteistyötä.

Orpon mukaan Euroopan on kuitenkin ylläpidettävä ja vahvistettava suhdetta Yhdysvaltoihin. Hänen mukaansa on selvää, että Yhdysvallat tarvitsee edelleen Eurooppaa.

Suomen ja Yhdysvaltojen välistä suhdetta hän kuvailee hyväksi.

Myös Suomen tulee Orpon mukaan kasvattaa puolustusmenoja vuosikymmenen loppuun mennessä.

Torstaina järjestettävältä Eurooppa-neuvoston kokoukselta pääministeri haluaa konkreettisia päätöksiä Ukrainan tukemisesta.

– Nyt me kokoonnumme ja haetaan yksimielisyyttä. Jos yksimielisyyttä ei löydy, koska tiedämme, että meillä on haasteita siinä pöydässä, niin meidän täytyy olla valmiit myöskin tekemään ratkaisuja esimerkiksi kahdenkymmenenviiden maan yhteisvoimin ja kerätä siihen koalitioon muita halukkaita maita, Orpo sanoo.

Päätösten tulee olla pääministerin mukaan selkeitä. Orpon mukaan Ukrainan tukea ja Venäjän painostamista täytyy jatkaa, ja suuntaviivat eurooppalaisen puolustuksen vahvistamiseksi on tehtävä pikaisesti.

Orpon mukaan on selvää, että rauhaa Ukrainaan ei voi solmia Ukrainan yli tai ilman Eurooppaa.

Pääministerin mukaan EU:n tulisi myös linjata tavoitteeksi saada Ukrainan jäseneksi 2030-lukuun mennessä.

– Se on rohkea tavoite, mutta minusta se olisi vahva viesti Ukrainalle ja Venäjälle siitä, että Ukraina kuuluu Eurooppaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)