Verkkouutiset

Puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpo kokoomuksen puoluekokouksessa Tampereella 15. kesäkuuta 2024. LEHTIKUVA/KALLE PARKKINEN

Petteri Orpo uudistuksista: Periksi emme anna

Kokoomusjohtajan mukaan hallituksessa ovat ne puolueet, jotka ovat sitoutuneet muutoksen tekemiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallituksen ensimmäinen vuosi on sisältänyt valtavan määrän uudistuksia, joilla Suomea laitetaan kuntoon. Olemme tehneet työmarkkinauudistuksia, jotka olisi pitänyt tehdä kymmeniä vuosia sitten, pääministeri, puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi linjapuheessaan kokoomuksen puoluekokouksessa lauantaina Tampereella.

– Näitä lupauksia olemme yrittäjäjuhlien juhlapuheissa toistaneet vuosien mittaan – itsekin olen niin tehnyt – mutta nyt me kirjoitimme uudistukset hallitusohjelmaan ja me viemme ne läpi. Periksi emme anna, hän vakuutti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Olemme uudistaneet sosiaaliturvaa kannustavampaan suuntaan. Olemme sujuvoittaneet luvitusta ja purkaneet byrokratiaa. Olemme tehneet historialliset panostukset tutkimukseen ja kehitykseen. Olemme vahvistaneet perusopetusta. Perusopetukseen lisätään nyt viikkotunteja, korkeakouluihin aloituspaikkoja. Saamme tuhat uutta tohtorikoulutettavaa eri puolille maata. Toteutamme nuorten terapiatakuun, kokoomusjohtaja listasi.

Ennen kaikkea Orpo korosti, että hallitus on tehnyt muutoksen julkiseen taloudenpitoon.

– Vaarallisesti velkaantuneen maan suunta piti muuttaa. Teemme kasvua ja tuottavuutta parantavia toimia, ja painamme jarrua menojen kasvulle. Teemme tätä siksi, että Suomi ei jää periferiaksi, vaan ottaa takaisin paikkansa muiden Pohjoismaiden rinnalla, hyvinvoivana yhteiskuntana. Siksi ensimmäinen vuosi hallituksessa on sisältänyt myös vaikeita säästöpäätöksiä.

Orpo totesi niiden olleen välttämättömiä, jotta saamme kestävää maata jalkojen alle.

– Vain sellainen Suomi, jonka talous on kunnossa, voi pitää kaikkein heikoimmista huolta. Se on perusta yhdenvertaiselle, tasa-arvoiselle ja yhtenäiselle kansakunnalle.

Hän huomautti, että työ on kuitenkin vielä kesken.

– Samalla kun viemme eduskunnassa päättäväisesti maaliin hallitusohjelman toimenpiteitä, kunnissa ja hyvinvointialueille tehdään tärkeää työtä julkisten palveluiden uudistamiseksi. Olemme päätyneet tilanteeseen, jossa meillä ei kertakaikkisesti ole varaa olla uudistamatta hyvinvointiyhteiskuntamme palveluja. Nämäkään muutokset eivät ole helppoja, Orpo sanoi.

Sosiaali- ja terveyspalveluissa suurin ongelma hänen mukaansa on se, että rahat ja henkilöstö eivät tahdo riittää.

– Tätä ongelmaa hyvinvointialueiden päättäjät joutuvat ratkomaan. Heillä on suuri vastuu, ja me annamme heille kaiken tukemme.

Vaikeiden aikojen jälkeen tulee parempia

Orpo sanoi uskovansa, että vaikeiden aikojen jälkeen tulee parempia.

– Suomen tarina on ollut, että pärjäämme tiukoissakin paikoissa. Seuraava tarinamme on, että nousemme uuteen kiitoon.

Orpo sanoi ymmärtävänsä hyvin, että vaikeat ajat kiristävät ilmapiiriä ja luovat epävarmuutta tulevasta.

– Siihen parasta lääkettä on toivo. Minulle toivo on aina syntynyt teoista. Siitä, että hankalissa paikoissa keskittyy hakemaan ratkaisuja. Uskon aina, että niitä löytyy.

Kokoomusjohtajan mukaan välillä on hyvä pysähtyä miettimään mahdollisuuksia.

– Meillä on siis kaikki edellytykset nousta maailman kärkeen digitalisaation ja tekoälyn hyödyntämisessä. Pystymme tekemään Suomesta maailman houkuttelevimman investointiympäristön, sillä meillä on puhdasta energiaa ja maailman parhaita uuden teknologian yrityksiä, hän sanoi.

Hän huomautti, että suomalaiset yritykset ovat jo hyvässä vauhdissa tekoälyn hyödyntämisessä.

– Myös julkisella sektorilla moni taho on ottanut etunojaa. Jos onnistumme tässä, voimme seuraavan kymmenen vuoden aikana kiihdyttää talouskasvumme vauhtia niin, että jokainen suomalainen hyötyy siitä. Me tahdomme tähän maahan lisää tehtaita: akkutehtaita, biopohjaisten tuotteiden tuotantoa, vähähiilisiä terästehtaita. Meidän on kuljettava vetyteknologian kärjessä, Orpo luetteli.

Hänen mukaansa meillä on mahdollisuudet kotiuttaa tänne suuriakin, puhtaaseen energiaan perustuvia ja siihen liittyviä investointeja.

– Meillä on korkeaa osaamista, josta syntyy innovaatioita, joita viemme koneina, laitteina ja palveluina maailmalle. Tämä tuo työikäisille työtä ja toimeentuloa ja lapsille ja nuorille tulevaisuudenuskoa. Samalla olemme osa aikamme suurimman haasteen, ilmastonmuutoksen ja luontokadon, ratkaisua. Nämä eivät ole haaveita, kaikkea tätä jo tehdään, Orpo toetsi.

– Ensimmäiset tilastot keväältä ovat olleet lupaavia, ja EKP:n korkopäätöksen jälkeen loppuvuoden näkymä on paremp, hän jatkoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)