– Meidän arvojamme ovat demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien puolustaminen. Tähän johtamani hallitus on sitoutunut ja tästä pidämme kiinni, puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpo sanoi kokoomuksen ministeriryhmän kesäkokouksessa Porissa.
Hänen mielestään on hyvä, että keskustelu rasismista on käynnistynyt, ja että tämä keskustelu käydään perusteellisesti.
– Yhteiskunta muuttuu, kun rasismi ja syrjintä nostetaan päivänvaloon. Yhteiskunta muuttuu, kun julkinen keskustelu johtaa poliittisiin toimiin. Rasismiin voi puuttua vain tekemällä sen näkyväksi. Kokoomus on aina vastustanut rasismia ja syrjintää. Sanon tämän pääministerinä ja kokoomuksen puheenjohtajana: Tuomitsen rasismin, Orpo painotti.
Hänen mukaansa kokoomuksen johtama hallitus tekee kaikkensa rasismin ja syrjinnän kitkemiseksi.
– Teemme enemmän kuin mikään hallitus tätä ennen. Syyskauden alussa hallitus antaa eduskunnalle tiedonannon yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden edistämiseksi ja rasismin vähentämiseksi. Jokainen syrjintää kokenut tietää, että maailma ei muutu yksin hallituksen tiedonannolla, edessä on vuosien työ.
Tiedonanto on alku
– Hallitus täydentää tiedonantoa toimenpideohjelmalla, joka tuo lisää konkretiaa tiedonantoon. Huolehdimme resursseista toimien toteuttamiseen. Varmistamme, että yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys ovat osa tämän hallituksen poliittista agendaa koko vaalikauden.
Pääministerin mukaan hallituksen, virkakunnan ja koko suomalaisen yhteiskunnan pitää olla mukana tekemässä tätä muutosta.
– Toivon, että jokainen suomalainen on mukana: puheissaan ja kohtaamisissaan ihmisten kanssa. Vain yhdessä voimme tehdä Suomesta maan, jossa jokainen kokee olevansa turvassa ja hyväksytty.
Orpo huomautti, että hyvässä yhteiskunnassa esimerkiksi maahanmuutosta ja maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista saa puhua – myös kriittisesti.
– Kriittisyys, kyseenalaistaminen ja haastaminen ovat demokratian ydintä. Tätä vapautta ja oikeutta meidän pitää käyttää vastuullisesti: jokaisen ihmisarvoa kunnioittaen.