Pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja sisäministeri Mari Rantanen (ps.) tapasivat maanantaina Säätytalossa viranomaisia ja päättäjiä droonien aiheuttamasta uhkakuvasta ja siihen varautumisesta.
Pyöreän pöydän keskustelussa oli paikalla edustajia muun muassa valtionhallinnosta, kunta- ja aluehallinnosta sekä työmarkkinajärjestöistä.
Suomi oli helatorstain jälkeisenä perjantaina 15. toukokuuta tilanteessa, jossa oli vahva syy varautua siihen, että pommilastissa olevia taisteludrooneja on tulossa Suomen alueelle.
– Keskustelujen jälkeen olen vakuuttunut siitä, että Puolustusvoimat toimi oikein varautuessaan täydellä voimalla havainnointiin ja torjuntaan. Lisäksi oli oikein antaa vaaratiedote. Onneksi kävi hyvin ja torjuntaan ei tarvinnut ryhtyä eikä mitään päässyt sattumaan, Orpo kommentoi kokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa.
– Olemme kaikki uuden edessä. Suomi ei ole kohdannut tällaista aiemmin. Järjestelmä ja viranomaisten välinen yhteistyö toimii ja asioita viedään eteenpäin, pääministeri jatkoi.
Viranomaisten välinen yhteistyö toimi Orpon mukaan hyvin ylätasolla.
– Seuraava vaihe on, miten toimintaohjeet ja tietoisuus viedään kuntiin, hyvinvointialueille, työpaikoille ja suomalaisille, jotta suomalaiset tietävät, miten tällaisessa tilanteessa voidaan toimia. Yritetään saada mahdollisimman nopeasti aikaan selkeät ohjeet, Orpo totesi.
Sisäministeri Rantasen mukaan keskusteluissa tuli esille muun muassa se, tulisiko vaaratiedotetta porrastaa.
– Tämä työ ja harkinta on käynnissä. Meillä on monikanavainen vaaratiedotejärjestelmä, jota täydennetään cell broadcast -hätäviestillä niin nopeasti kuin mahdollista, jotta seuraavalla kerralla voitaisiin tavoittaa vielä paremmin ihmisiä, Rantanen totesi tiedotustilaisuudessa.