Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kommentoi Garden Helsinki -hanketta valtioneuvoston ylimääräisen yleisistunnon jälkeen tänään maanantaina.
Tiedotustilaisuudessa pääministeri kertoi, että poliittista tukea hankkeelle ei enää ole.
– Tämä hallitus ei enää edistä tätä valtiontukea, Orpo sanoi.
Päätös tuen vetämisestä pois tehtiin pääministerin mukaan yhdessä hallituksessa.
Garden Helsinki -hanke on pääministerin mukaan viivästynyt ja vaikuttamistyössä on tapahtunut virhe. Orpon mukaan hankeyhtiön olisi pitänyt ilmoittaa tekemästään vaikuttamistyöstä avoimuusrekisteriin. Myös kilpailutilanne on muuttunut kevään 2025 jälkeen.
Pääministerin mukaan Suomeen kuitenkin tarvitaan vastaavan kokoluokan areena. Hallitus käynnistää selvityksen, jonka tavoitteena selvittää uutta areenahanketta sekä valtiontuen hakemisen väyliä ja kriteereitä vastaaville hankkeille.
Eduskunta keskeyttää kesätaukonsa ja kokoontuu käsittelemään valtioneuvoston tiedonantoa Garden Helsinki -hankkeesta ja valtion liikuntapaikkarakentamisesta huomenna tiistaina.
Hallitus päätti keväällä 2025 antaa Garden Helsinki -areenahankkeelle 35 miljoonaa euroa ehdollista valtiontukea.