Pääministeri Petteri Orpon mukaan Yhdysvaltojen pakotteet Teboilin omistavaa venäläisyhtiö Lukoilia vastaan eivät ole aiheuttaneet kriisiä polttoaineen jakelussa, eikä tarvetta polttoainealan tukipaketille ole.
Orpo painottaa, että hänen saamiensa raporttien mukaan Suomessa on hyvä jakeluverkko, eikä suurta kriisiä ole olemassa. Hallitus kuitenkin seuraa tilannetta asiaa huoltovarmuuden ja alueellisen hyvinvoinnin näkökulmasta.
– Meidän tehtävämme on katsoa, että polttoaineen jakelu kaikkialla Suomessa toimii, pääministeri tiivistää.
Mikäli Teboilin ongelmat aiheuttavat suuria aukkoja polttoaineen jakeluun, täytyy Orpon mukaan tilanteeseen etsiä ratkaisuja. Hän kuitenkin painottaa Suomessa olevan laaja ja vahvasti kilpailtu polttoaineen jakeluverkko.
– Ennen kuin mitään tukipaketteja rakentelisin, niin minä uskon markkinatalouteen, Orpo tiivistää.
Pääministeri sanoo, että Teboilin huoltamoyrittäjien suhteen työ- ja elinkeinoministeriön pitäisi käyttää normaaleja työvälineitä ja katsoa, miten heitä voidaan mahdollisesti auttaa.
Kaikesta huolimatta pääministeri sanoo näkevänsä pakotteet välttämättöminä ja pitävänsä Yhdysvaltojen päätöstä niistä oikeana.
– Kyse on [Vladimir] Putinin hyökkäyssodasta ja siihen välttämättömästi tarvittavista pakotteista, jotta Venäjän kykyä käydä sotaa saadan heikennettyä, Orpo linjaa.
Suomen Kuljetus ja Logistiikka (Skal) arvioi perjantaina, että paikalliset jakeluongelmat Teboilin osalta ovat mahdollisia. Teboilin jakeluverkosto on Suomen kolmanneksi laajin ja raskaassa kalustossa toiseksi laajin. Skalin toimitusjohtajan Anssi Kujalan mukaan yhtiöllä on jakelupisteitä sellaisilla katvealueilla, jonne muiden palvelut eivät tällä hetkellä yllä.
Kujalan mukaan mahdollisesti syntyvä ongelmatilanne tulisikin pyrkiä hoitamaan markkinaehtoisesti ja siten, että polttoaineyhtiöt pystyvät laajentamaan verkostoaan nopeasti.





