Petteri Orpo ja Antti Lindtman vastakkain Ylellä – varoitus SDP:n veromoukarista

Puoluejohtajat kohtasivat A-studiossa keskiviikkoiltana.
Petteri Orpo. LEHTIKUVA / SAARA PELTOLA
Petteri Orpo. LEHTIKUVA / SAARA PELTOLA
Petteri Orpo. LEHTIKUVA / SAARA PELTOLA
Petteri Orpo. LEHTIKUVA / SAARA PELTOLA

Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpo ja SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman kohtasivat Ylen A-studiossa eilen illalla.

Aiheena oli talouspolitiikka ja budjettiriihessä tehdyt päätökset. Kyseessä oli Orpon hallituksen viimeinen budjettiriihi.

Pääministeri Orpo totesi keskustelussa, että poukkoileva veropolitiikka ei ole hyvästä. Esimerkiksi nyt tehtyjen veromuutosten peruuttaminen seuraavalla hallituskaudella ei olisi hyväksi taloudelle.

Veronkevennysten linjan tulee Orpon mukaan jatkua. Tällä hallituskaudella verotoimilla on tähdätty työn ja yrittämisen verotuksen alentamiseen, mikä on hyväksi talouskasvulle.

SDP on puolestaan esittänyt veronkorotuksia. Orpon mukaan nykyhallituksen linjan pitää jatkua myös tulevaisuudessa.

– Jos seuraavassa hallituksessa tehtäisiin SDP:n kuvailemaa veropolitiikkaa, se olisi sellainen veromoukari joka pysäyttäisi kaiken kasvun mitä nyt Suomessa nähdään, Orpo sanoi.

Säästölinjalla on pääministerin mukaan jatkettava myös tulevaisuudessa. Suomi on edelleen vaarallisen velkaantunut.

Hyvinvointiyhteiskunnan ydintehtävistä on kuitenkin pidettävä huolta, Orpo sanoi.

– Mutta haluan sanoa, että yhteiskunnalla on velvollisuus kaikissa tilanteissa pitää huolta haavoittuvammassa asemassa olevista, kuten vammaisista.

Antti Lindtman arvosteli hallituksen veroratkaisuja. Hän katsoo niiden suosineen hyvätuloisia. SDP:n puheenjohtajan mukaan pienituloiset, sairaat, vanhukset ja vammaiset ovat joutuneet maksamaan kovimman hinnan hallituksen päätöksistä.

Marginaaliverojen alentamista on ehdotettu erilaisten työryhmien voimin vuosikausia.
Kokoomusedustajien mukaan SDP:n verolinja iskisi rajusti työntekoon, yrittäjyyteen ja talouskasvun edellytyksiin.
Mainos